
Laitilan Jyskettä edustava Venla Laiho käveli Kalevan kisoissa 10 kilometrin naisten kävelyssä hopealle ajalla 49.20. Kilpailun voitti Lapuan Virkiän Heta Veikkola 48.46. Laiho jäi siis 36 sekuntia kultamitalista.
Laihon mukaan kisa meni ihan hyvin.
– Lähdimme aika rauhallisella vauhdilla liikkeelle. Olin pääjoukossa ensimmäiset neljä kilometriä. Koska tiesin, että siinä oli sellaisia kävelijöitä, joilla on parempi kiri, lähdin ennen vitosta ottamaan heihin eroa. Jälkikäteen arvioituna se oli ihan ok taktiikka, Laiho kertoo.
Varsinaiseen tulokseen hän on tyytyväinen, mutta aika olisi voinut olla parempikin.
– Oma ennätysaikani on parempi kuin kilpailun voittoaika. Siinä mielessä siihen jäi jossiteltavaa. Aika olisi voinut parempi, 48-alkuinen.
Laiho kertoo kuitenkin, etteivät reitit ja olosuhteet eri kisojen välillä ole aina täysin verrattavissa toisiinsa.
Tulos vastasi melko hyvin myös hänen asettamiaan tavoitteita. Laihon tavoite oli mitali Kalevan kisoista. Tällä kaudella on hän satsannut harjoitteluun, ja se on kantanut hedelmää.
– Treenit ovat menneet tänä vuonna paremmin kuin koskaan tässä vaiheessa vuotta. Sitä vasten odotin vielä vähän parempaa. Mitali oli tavoitteena, ja se on nyt niin kirkas kuin se on.
Seuraavaksi Laiho odottaa, tuleeko hänelle kutsu Suomi-Ruotsi -kisoihin ja lisäksi edessä ovat SM-viestit.
Laihon lisäksi naisten 10 kilometrin kävelyyn osallistui Laitilan Jyskeestä Maria Antola, joka sijoittui kisassa kuudenneksi.
Jyskeen kannalta kiinnostavaa on myös se, miten aitajuoksija Lotta Metsärinnan ensimmäinen kerta Kalevan kisoissa menee. Metsärinta osallistuu 400 metrin aitajuoksuun lauantaina.