Ruokaa verkosta

0

Koronapandemian myötä ruokaostokset siirtyivät verkkoon ryminällä. Vaikka ruuan verkkokaupan suosio ei vuosien 2020–2021 jälkeen ole noussut aivan samanlaisella volyymilla, päivittäistavaroiden verkkokauppa kasvoi kuitenkin Helsingin Sanomien (HS 30.3.2023) 9,4 prosenttia.

Päivittäistavaramyynnissä kolme suurinta toimijaa ovat Suomen Osuuskauppa, Kesko ja Lidl. Tosin SOK on näistä kolmesta kaikkein suurin, sen markkinaosuus oli viime vuonna liki puolet eli 47 prosenttia koko Suomen markkinoista. K-ryhmä oli toiseksi suurin 35,2 prosentin osuudella ja Lidl tuli kolmantena 9,8 prosentin markkinaosuudella. Päivittäistavaroiden verkkomyynnin osuus on edelleen hyvin pieni, vaikka se onkin kasvanut vuodesta 2019. Vuonna 2019 päivittäistavaroiden verkkokaupan arvo oli 0,6 prosenttia, kun se vuonna 2022 oli jo 2,7 prosenttia.

Ruokakaupan verkkotilauksessa kuluttajaa houkuttelee helppous, ajan säästäminen ja joidenkin ihmisten kohdalla edelleen terveysturvallisuuskin. Kun työt, perhe ja harrastukset tekevät arjesta kiireistä, aikaa halutaan säästää jostakin. Ruokaostosten tilaamisen avulla aikaa voi säästää ruokaostosten tekemisestä.

Toinen syy on monelle myös suunnitelmallisuuden lisääntyminen. Jos ruokaostokset tekee kerran viikossa ja tilaa ne verkon kautta, on pakko suunnitella viikon ruokalista etukäteen. Sillä tavalla voi säästää rahaa, koska tällöin välttyy paitsi päivittäiseltä pähkäilyltä myös heräteostoksilta. Tämä on huomattu myös Laitilan K-Supermarketissa. Verkosta ruokansa ostavat tekevät terveellisempiä valintoja kuin kauppaan tulevat.

Ehkä ostoksen klikkaaminen ostoskoriin kotisohvalla tuntuu tietoisemmalta päätökseltä kuin mielitekonsa kohteen pudottaminen puolihuolimattomasti muiden ostosten joukkoon.

Hanna Hyttinen

hanna.hyttinen@laiitlansanomat.fi