Savua maailmalta

0

Laitilassa satoi kesäkuussa vain 11 millimetriä vettä säätilastoja Haukan kylässä ylläpitävän Eero Setälän mukaan. Se on todella vähän. Normaalisti kesäkuussa sataa Laitilassa viisinkertaisesti.

Metsät ja pellot olivat viime kuussa rutikuivia. Maastopaloja syttyi lähikunnissa, Uudessakaupungissa, Pyhärannassa ja Raumalla. Palokunta sai ne onneksi nopeasti taltutettua.

Sitten säässä tapahtui täyskäännös. Heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä saapuivat runsaat sateet. Maastopalovaroitukset poistuivat kartoilta, tosin palatakseen taas heinäkuun puolivälissä takaisin.

Suomen Palopäällystysliitto lähetti heinäkuun alussa terveisiä Kanadasta, jossa kärsitään yhdestä historian pahimmista metsäpalokausista.

Palopäällystysliitto kannustaa ihmisiä pohtimaan, että mitä jokainen voisi tehdä metsäpalojen estämiseksi Suomessa. Ilmastonmuutoksen takia kuivuusjaksot, helleaallot ja rankkasateet tulevat yleistymään Suomessakin.

Palopäällystysliiton mukaan metsäpalojen yleisin syttymissyy on ihminen, joka sytyttää tulen tahallaan, vahingossa tai välinpitämättömyyttään. Paloja syttyy esimerkiksi tuulisella säällä nuotioista, risujen poltosta tai autosta ulos heitetyistä savukkeista.

Yksinkertainen neuvo ihmisten vastuulliseen käyttäytymiseen on, että älä jätä tulta koskaan yksin. Kipinän luontoon voi iskeä myös mönkijä, mopo tai metsäkone.

Näistä viimeisintä epäiltiin syyksi tasan viisi vuotta sitten noin 40 hehtaaria metsää polttaneessa metsäpalossa Pyhärannassa. 18. heinäkuuta syttynyt tulipalo hätkähdytti monia Laitilan seudulla, sillä tilanne oli pitkään uhkaava ja ihmisiä evakuoitiin kodeistaan. Onneksi lopulta yksikään talo ei palanut.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi