Laitilan seurakunnan kirkkoherran Petri Laitisen vastuulla on kesän ajan kaksi seurakuntaa, kun Laitila lupautui vastaamaan myös Pyhärannan seurakunnan kirkkoherran ja papin tehtävistä.
Pyhärannan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Kauppila-Laineen mukaan yhteistyö Laitilan seurakunnan kanssa ole uusi asia.
– Jo vuosia Laitilan seurakunnan kirkkoherra on hoitanut myös Pyhärannan asioita oman kirkkoherran loman aikana. Lisäksi yhdessä ovat hoituneet myös kirkkoherrojen viikonloppuvapaat. Tuolloin jumalanpalvelus toisessa seurakunnassa alkaa tutusti kello 10 ja toisessa puolestaan kello 13. Hyvin ovat seurakuntalaiset käytäntöön tottuneet, Kauppila-Laine sanoo.
Kauppila-Laine lisää, ettei tähän kesään ei liity mitään dramatiikkaa vaan hyväksi havaittua käytäntöä jatkettiin, tosin laajennettuna.
– Pyhärannassahan ei tällä hetkellä ole omaa kirkkoherraa edellisen eli Riitta Komun jäätyä eläkkeelle. Tehtäviä on kevään ajan hoitanut vt. kirkkoherrana Heikki Rainio Turusta. Jo hänen tullessaan tiedettiin, että hän on lupautunut kesäksi muualle, joten kolmen kesäkuukauden ajaksi tarvitaan toisenlainen ratkaisu.
Laitilan seurakuntaan palkattiin kappalainen Venla Koivula. Syntyjään pyhärantalainen Koivula tekee puolet työajastaan Pyhärannassa.
– Mikäs sen hienompaa kuin se, että saatiin Venla Koivula 50 prosentin osuudella entiseen kotiseurakuntaansa hoitamaan toimitukset ja jumalanpalvelukset.
Kauppila-Laine katsoo, että Pyhärannan seurakunta on kooltaan pieni, mutta toiminnallisesti vahva seurakunta.
– Talous on tällä hetkellä aivan kohtuullisessa kunnossa. Seurakunnalla ei ole velkaa. Toiminnallisesti seurakunta on virkeä. Iso kiitos siitä kuuluu myös isolle vapaaehtoisten joukolla.
Tästäkin huolimatta tulevaisuudessa on paljon haasteita.
– Jäsenmäärä on pysynyt suhteellisen vakaana, kirkosta eroamisia on vähän, mutta seurakunnassa joudutaan jäseniä hautaamaan huomattavasti enemmän kuin kastamaan pienokaisia.
Kauppila-Laine kertoo, että vaikka seurakunta toimii itsenäisenä yksikkönä, on tuomiokapitulin ohjaus vankkaa. Parhaillaan on menossa kehittämishanke, jonka tavoitteena on rovastikunnittain järjestellä seurakuntien taloutta, hallintoa ja kiinteistötointa.
– Toiminnallisesti uskotaan ja toivotaan läheiseksi koettujen kotiseurakuntien jatkavan.
Pienessä seurakunnassa on vähän työntekijöitä, joiden jaksaminen herättää luottamushenkilöissä huolta.
– Pienessä seurakunnassa jokaisella toimialueella on vain yksi työntekijä. Yhteen hiileen puhaltaminen onkin äärettömän tärkeää.
Omaa pappia pidetään erittäin tärkeänä.
– Ehdottomasti pitää olla oma pappi, läheinen, turvallinen ja tulevaisuuteen katsova. Kun Riitta Komu jäi eläkkeelle, päätökseen kirjattiin viestinä tuomiokapitulille pyhärantalaisten haluavan jatkossakin oman kirkkoherran. Toive tai oikeammin vaatimus ei ole siitä mihinkään muuttunut. Oma kirkkoherra toimii pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti kotiseurakuntaa kehittäen.
Kauppila-Laine kertoo, että keväällä vt. kirkkoherrana toiminut Rainio on ilmoittanut olevansa käytettävissä elokuusta alkaen.
– Kirkkoneuvosto ei ole kesän aikana kokoontunut, joten tuomiokapitulin kyselyyn ei ole vielä annettu lausuntoa. Asia on viime sijassa Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin käsissä.
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Ilkka Karru on monessa asiassa Kauppila-Laineen kanssa samoilla linjoilla.
– Tulevaisuudessa ei ole näkyvissä suuria uhkia. Olemme velaton seurakunta. Haasteita on varmaan tulossa. Olemme aktiivinen seurakunta, jossa on paljon vapaaehtoista toimintaa ja jossa koetaan seurakunta omaksemme. Olemme vaatineet, että seurakunnan kirkkoherran virka täytetään vakituisella kirkkoherralla.