Vakka-Suomikaan ei ole välttynyt lintuinfluenssalta, sillä Uudestakaupungista löytyi viime viikolla lintuinfluenssaan kuollut lokki. Ulkokanoihin erikoistuneen laitilalaisen Juhani Torikan mukaan lintujen parissa leviävä tauti tulee ottaa vakavissaan. Jos lintuinfluenssa lähtee leviämään kanojen keskuudessa, koko tila voidaan joutua tyhjentämään. Koska tiloilla on usein useita kymmeniä tuhansia kanoja, menetykset olisivat valtavia.
Lintuinfluenssa tarttuu ihmiseen huonosti. Tauti voi kuitenkin tarttua mikäli ihminen on suoraan tekemisissä sairastuneen linnun tai tämän ulosteen kanssa. Tästä syystä kuolleiden tai sairaiden lintujen koskettamista tulisi välttää. Jos löytää luonnosta kuolleen linnun, sen voi haudata vältellen kuitenkin siihen koskemista. Hautaamisessa on hyvä käyttää apuvälineenä lapiota ja kertakäyttöhanskoja, vaikkei lintua koskisikaan. Hautaamisen jälkeen kädet täytyy pestä huolellisesti vedellä ja saippualla sekä lopuksi desinfioivalla käsidesillä.
Elintarvikkeista tartuntaa ei voi saada. Tämän vuoksi ei siis ole syytä vältellä siipikarjan lihaa tai esimerkiksi kananmunia.
Sitä, kuinka kauan eläimet pidetään sisätiloissa, ei vielä tiedetä. Aika näyttää.
Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi