Skeittipuisto ei saanut valtionavustusta – Itäkulman monitoimikentälle 16 000 euron avustus

0
Laitilaan on suunniteltu skeittipuistoa jo vuosien ajan. Viitekuva: Timo Jakonen

Laitilan kaupunki on hakenut valtionavustusta pitkään suunnitteilla olevan skeittipuiston rakentamiseen. Haettu summa oli 160 000 euroa. Lounais-Suomen aluehallintovirasto (Avi) toteaa päätöksessään, että avustusta ei myönnetä.

Päätöstä Avi perustelee sillä, että hankkeen hakemusasiakirjat ovat osin puutteelliset eikä kaupunki ole esittänyt hankkeelle lainvoimaista toimenpidelupaa.

LOUNAIS-SUOMEN aluehallintovirasto on myöntänyt Laitilalle valtionavustusta 16 122 euroa Itäkulman koulutalon monitoimikentän rakentamiseen. Kaupunki oli hakenut avustusta noin 36 000 euroa.

Kaupunki on varannut tämän vuoden talousarviossa Itäkulman koulun monitoimikentän rakentamiseen 33 500 euroa. Hanke on tarkoitus toteuttaa tämän vuoden aikana.