Laajapohjaisilla koalitiohallituksilla on vankka paikkansa suomalaisessa demokratiassa. Riitasointuinenkin moniäänisyys kuuluu liberaaliin demokratiaan. Monipuoluejärjestelmän vahvuus rakentuu kykyyn tehdä kompromisseja ja saavuttaa yhteisiä nimittäjiä tai vastavuoroisia neuvottelutuloksia hakemalla maan hallitsemiseen tarvittava parlamentaarinen enemmistö.
Kuitenkin jos rakentaa koalition äärioikeiston kanssa flirttailevan kansallismielisen populistipuolueen varaan, niin kyyti voi olla pomppuista. Eikä kuskin paikkaa ole varattu koalition maltillisille voimille.
Kaikki perussuomalaisten jäsenet, edustajat tai tukijat eivät tietenkään ole äärioikeistoa, mutta osa on. Tehdessään äärioikeistoon kytkeytyneen ministerin luottamuksesta kynnyskysymyksen koalition pystyssä pysymiselle, asettui perussuomalaiset puolueena tukemaan äärioikeistoa ja sen aatteita.
Samalla perussuomalaiset pakotti myös pääministeripuoleen äärioikeiston tueksi. Näytelmän toisessa luvussa tilapäiseen enemmistöön yltäneeltä eduskunnan vähemmistöltä luottamuksen saanut ministeri joutui lopulta eroamaan, presidentinkin murahdettua, juurikin äärioikeistokytkentöjen takia.
Tätä taustaa vasten jokainen hallituksen lakiesitys ja reformi perustuu äärioikeistolle kansanvallan ytimisessä eli eduskunnan suuressa salissa ilmaistuun luottamukseen ja siitä vastalahjaksi saatuun tukeen. Koko hallitus ja sen pystyssä pysyminen on näin de facto sidottu äärioikeistoon. Tämä riippuvuus tulee näkymään. Kun pirulle antaa pikkusormen, kaappaa se lopulta koko sielun.
Ei tarvitse matkustaa ajassa viime vuosisadalle, vaan katsaus nyky-Eurooppaan riittää. Liian moni liberaalin demokratian ja oikeusvaltion tiellä ollut valtio on päätynyt vastaavan aateperheen ujuttamana vaaralliselle peruutusvaihteelle kohti autoritääristä rapautuvaa oikeusvaltiota, joka unohtaa ihmisoikeuksien jakamattomuuden. Puolan oikeusvaltion rapautuminen, Unkarin liukuminen nuoresta demokratiasta kohti autoritääristä johtoa taikka Iso-Britannian selkeästi vääriin väittämiin ja massiivisiin disinformaatiokampanjoihin perustunut ero Euroopan Unionista ovat tuoreita esimerkkejä tästä mekanismista.
Vaihtoehdottomuudenkaan taakse ei oikein voi piiloutua. Vaikka SDP teki suuren virheen rakentaessaan sinipunavaihtoehdolle miltei ylittämättömät barrikadit. Muttei kuitenkaan mahdottomia. Hallitusta muodostettaessa on aina vaihtoehtoja.
SDP:stä tiedettiin vastahankaisuus säästöille ja työmarkkinoiden uudistuksille. Punakynällä retusoitu hallitusohjelma ei näyttäisi nykyiseltä. Perussuomalaisista tiedossa olivat puolestaan sympatiat ja kytkökset äärioikeistoon. Ne ovat olleet kaikkien nähtävissä. Kyse ei ole tietämättömyydestä, vaan tiedon ohittamisesta.
Arvot mitataan silloin, kun niiden edessä on tehtävä valintoja. Nyt perussuomalaisten tarjoama hunaja-ansa vain oli kokoomukselle liian houkutteleva ohitettavaksi. Harkinta petti ja siitä tullaan maksamaan kova hinta.
Maltillinen, orastavat blokkirajat ylittävä ja maata yhdistävä vaihtoehto sivuutettiin ja tilalle valittiin – no hyvin toisenlainen koalitio. Kokoomuksen sisällä vallinnut vauhtisokeus, into toteuttaa pitkään haaveiltuja reformeja ja kaipuu vallan kamareihin ohittivat vastuullisuuden.
On harhakuvitelma ajatella, että maltillinen enemmistö voisi jollain tavoin hyötyä radikaalimmasta laitapopulismista, sopia pelisäännöistä ja ikään kuin ostaa siltä takeet vallalleen, kuitenkaan lopulta luovuttamatta valtaa näille synkille aatteille. Tähän harhaan tuudittautuva unohtaa historian, sulkee silmänsä nykyhetkeltä ja pettää tulevaisuuden.
Antamalla kansallismieliselle oikeistopopulismille sijaa vallassa, annetaan samalla – tahtomattakin – tilaa hivuttaa yhteiskuntaa ja sen ihmisyyteen, ihmisarvon jakamattomuuteen, avoimeen yhteiskuntaan ja liberaaliin demokratiaan perustuvia rakenteita rapautuvaan suuntaan.
Lauri Kattelus