
Tiihosen kahvila-konditoria sijoittui yhdeksänneksi Kotilieden äänestyksessä Suomen ihanimmasta kahvilasta. Kahvilaa oli alun perin ehdotettu Facebookin kautta ja se kilpaili voittosijasta 33 muun suomalaisen pullapuodin kanssa. Sosiaalisessa mediassa monet Tiihosella käyneet asiakkaat jakoivat ehdokkuutta eteenpäin saaden sille lisää äänestäjiä. Äänestyksen voitti Matami Lumon Kahvikammari Kesälahdesta.
– Tämä on todella hieno juttu vaikeiden aikojen, kuten koronan ja hintojen nousun jälkeen, kertoo Niina Tiihonen.
Tiihosen kahvila on lähiaikoina laajentanut toimintaansa muun muassa avaamalla myyntipisteen Uudenkaupungin S-Markettiin. Piste aukesi viime syksynä ja se on Tiihosen mukaan otettu hyvin vastaan. Samanlaisia myyntipisteitä ei ole juuri nähty ja etenkin turistit ovat olleet kiinnostuneita siitä. Myyntipisteen suosiota selittää arkisin yhdeksästä viiteen paikalla oleva myyjä, jonka kanssa voi asioida.
Rauman Tiihosen kahvila avattiin jo vuonna 2017 ja sekin voi hyvin. Tiihosen mukaan ihmiset löysivät kahvilan hyvin ja asiakkaita on alusta asti riittänyt tasaisesti. Lisäksi Tiihosen tuotteita myydään Laitilan ja Uudenkaupungin kaupoissa, sekä Eurassa ja Lapissa.
Toiminnan laajentumisen takana on pyyntöjä ja toiveita asiakkailta, joita on yritetty toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Euraankin on toivottu kahvilaa mutta saa nähdä tapahtuuko se joskus, Tiihonen pohtii. Laitilan kahvilassa käy päivittäin paikallisten lisäksi uusikaupunkilaisia, raumalaisia ja euralaisia. Tiistaina kahville tuli myös eräs pariskunta Porista saakka pelkästään Tiihosen kahvilan takia, Tiihonen kertoo.
–Iso kiitos meidän ihanille asiakkaille, Tiihonen sanoo.
Tiihosen mukaan parasta kahvilatyössä ovat kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Herkkuostoksille tullessaan ihmiset ovat aina hyväntuulisia ja se tarttuu helposti.
Laitilassa Tiihosella on kesätyöntekijänä Irina Saari. Saari on viihtynyt hyvin kassan, esillepanon, asiakaspalvelun, tiskaamisen ja muiden askareiden parissa.
–On tosi mukavat työkaverit ja aina kiva tulla töihin, hän kertoo.
Saari pitää työn sosiaalisuudesta ja siitä, ettei koskaan ole tylsää hetkeä.
Saari ja Tiihonen nimeävät suosituimmaksi leivonnaiseksi ehdottomasti munkit. Niiden lisäksi ihmisten lautasille valikoituu sitruunasolmuja ja nyt kesäsesonkina mansikkaviinereitä. Tiihosen mukaan viime vuosina suolaisten tuotteiden kysyntä on kasvanut ja etenkin salaatit ovat nousseet asiakkaiden suosikeiksi.