Välähdys menneisyydestä – Limpparitehtaan pellolla pantiin heinää seipäille

0
Hannu Mikola, Krista Topi, Reino Lindroos, Riina Lindroos ja Erkki Huhtamaa heinännostotalkoissa Wirvoitusjuomatehtaan edessä.

Jussi Vaajasaari

Heinää nostettiin seipäille viime lauantaina Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan pellolla. Mitä parhain sää suosi heinäntekoa.

– Ajatuksena on edistää käsillä tekemistä ja perinteiden vaalimista, sanoo Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen varapuheenjohtaja Krista Topi .

4H-yhdistys oli aiempien vuosien tapaan kutsunut talkooväkeä heinätöihin.

– Rautakanki uppoaa ensin kuivan maan läpi, mutta sitten tulee vastaan märkä ”järven pohja”, sanoo Erkki Huhtamaa , joka pystyttää peltolohkolle heinäseipäitä suoriin riveihin.

Wirvoitusjuomatehtaan heinäpellolla oli jo aamu yhdeksältä talkoissa viisi henkilöä.

– Piti tulla kokeilemaan heinien seipäille nostoa, kun edellisestä kerrasta on kulunut jo 47 vuotta, sanoo Hannu Mikola , jolta työ sujuu riuskoin ottein.

Kaikki yksitoista 4H-yhdistyksen lammasta saavat Wirvoitusjuomatehtaan pellosta vuotuisen rehunsa. Lampaat laiduntavat juomatehtaan pellolla elokuun loppuun asti ja joinain vuosina pitkälle syyskuuhun.

– Tämä on meille ensiarvoisen tärkeää. Meillä on sellainen win-win -tilanne, jossa sekä juomatehdas että yhdistys hyötyvät lampaitten laidunnuksesta, sanoo Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen puheenjohtaja Riina Lindroos .

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla nähdään yhteistyön 4H-yhdistyksen kanssa tukevan tehtaan ympäristöystävällisiä arvoja. Lampaat ja heinäseipäät ovat merkityksellisiä mielikuvien kannalta.

– Näkymä pellolla on ohikulkijoille iloksi. Se saa ihmiset pysähtymään, sanoo Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Lauri Sipponen .

Heinät ja lampaat viedään talveksi Haaroon, Lindroosien omistamalle Kivimäen tilalle. Seipäille nostettava heinä on vuosien myötä muuttunut yhä ruohomaisemmaksi.

– Ensi vuonna tänne pitänee kylvää timoteita, arvelee Riina Lindroos.

Veljekset Pauli Hiekka ja Simo Hiekka sekä Jussi Mustonen paalaavat heinät talkootyönä pellon muilta lohkoilta.