Autotehtaan irtisanomiset nostivat edelleen työttömyyslukemia – Laitilassa työttömyysaste 7,9 prosenttia

0
Autotehtaan irtisanomiset ovat heikentäneet työllisyystilannetta. Arkistokuva: Jori Liimatainen

Risto-Matti Tähti

Vakka­-Suomessa oli heinäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita 9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna pitkälti autotehtaan irtisanomisten ja lomautusten takia.

Työttömyys kasvoi Salon ja Turun seutukuntia lukuun ottamatta kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa. Varsinais-­Suomen työ­ ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa 23 000 työtöntä työnhakijaa.

Heinäkuun aikana työttömien määrä nousee normaalitilanteessa selvästi kesäkuuhun verrattuna, kuten kävi tälläkin kertaa.

Työttömien määrä kasvoi 1 300 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä kuitenkin laskenut 400 henkilöllä (2 %), kun koko maan työttömyysaste on noussut samassa ajassa 2 prosenttia. Varsinais­-Suomessa lomautettujen määrä nousi 100 henkilöllä (6 %) verrattuna vuodentakaiseen.

Uudessakaupungissa oli heinäkuun lopussa 815 työtöntä, mikä tarkoittaa 11,4 prosentin osuutta työvoimasta. Viime vuodesta työttömien määrä kasvoi 76:lla, mutta tämän vuoden kesäkuuhun verrattuna lukema kasvoi vain yhdellä työttömällä.

Uudenkaupungin työttömyysprosentti on Turun (13,1) jälkeen maakunnan korkein. Myös Taivassalossa (9,4), Vehmaalla (8,6), Pyhärannassa (8,5) ja Laitilassa (7,9) työttömyys kasvoi hieman verrattuna vuoden takaiseen.

Kustavissa sen sijaan on vain 24 työtöntä eli yksitoista vähemmän kuin vuosi sitten. Kustavin työttömyysprosentti on 5,8, joka on selvästi alle maakunnan keskiarvon. Varsinais-Suomen paras tilanne on Sauvossa, jossa työttömien osuus työvoimasta on vain 4,5 prosenttia.

Uudessakaupungissa oli viime kuun lopussa 185 avointa työpaikkaa, mikä on 71 paikkaa vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Koko Vakka-Suomessa oli 318 avointa työpaikkaa, kun vuosi sitten niitä oli peräti 666.

Ulkomaalaisten kokonaistyöttömyys nousi Varsinais-Suomessa 4 prosenttia ja miesten vajaan prosentin verrattuna viime vuoteen.

Pitkäaikaistyöttömien työnhakijoiden kohdalla tilanne näytti paranevan reilusti joka seutukunnassa Turunmaata lukuun ottamatta. Nuorten työttömyys supistui suhteellisen hyvin Turunmaata lukuun ottamatta muissa seutukunnissa.

Naisten kohdalla työttömien määrä väheni Vakka-­Suomea lukuun ottamatta muissa seutukunnissa. Vakka­Suomessa Valmet Automotiven toistuvat irtisanomiset ja lomautukset näkyvät työnhakijaryhmistä tylysti erityisesti yli 50-­vuotiaiden (15 %), miesten (12 %) ja ulkomaalaisten (7 %) kohonneissa työttömyydessä verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen.

Uudessakaupungissa oli heinäkuun lopussa 538 työtöntä miestä ja 277 naista. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli 274 ja alle 25-vuotiaita 64.

Elokuussa työttömien työnhakijoiden määrä laskee normaalivuosina reippaanlaisesti heinäkuuhun verrattuna.