Timo Vaahtoranta
Kuivien niittyjen eli ketojen lajisto on joukko äärimmäisiin olosuhteisiin sopeutuneita selviytyjiä. Ne kestävät kuivuutta, paahdetta, puutetta ja laiduntavia elukoita. Munamarkkinoiden aikaan pappilan kedolta laskettiin 70 putkilokasvilajia, kun alkukesäinen mäkitervakon puna oli jo vaihtunut huopakeltanon ja keltamaksaruohon kärvistelyyn kuivuudessa. Myöhemmin elokuisessa sateessa Juuriharja Consulting Groupin työporukka riensi apuun haravoimaan jo kertaalleen kuivuneen niittojätteen pois.
Sikoangervon punavalkoiset nuput varsineen taisivat tänä kesänä kuivua pystyyn, mutta juurimukulat säilyivät luultavasti tärkkelyspitoisina. Rautakaudella sikoangervon mukulat olivat ihmisille kai hätäravintoa, mutta sioille herkkuruokaa. Pappilan muita muinaistulokkaita ovat mäkikaura, pölkkyruoho ja keltamo. Harmio on sen sijaan saapunut rehuviljan mukana venäläisvaruskuntien yhteydessä.
Laitilanharjulla viihtyvä aholeinikki on harvinaistunut kaskiviljelyn loputtua. Uhanalaisin havaittu kasvi on kuitenkin vielä Lounais-Suomessa yleinen keltamatara. Ketoneilikka ja kangasajuruoho peittävät kaikkein kuivimpia kohtia. Kuivuutta kestävät myös nuokkukohokki, ahopukinjuuri ja ketomaruna – kaikki hyviä hyönteiskasveja. Kissankello on läheiseltä Rukoushuoneenmäeltä löydetyn ketokorppiluteen (Strongylocoris leucocephalus) ravintokasvi.
Pappilan keto oli osa Vakka-Suomen perinnebiotooppien hyönteisinventointia vuonna 2010. Uhanalaisia hyönteisiä ei löytynyt, mutta lajisto oli osin samaa kuin Rukoushuoneenmäellä havaittu. Monien hyönteisten menestyminen edellyttääkin, että maisema koostuu mosaiikista, jossa lajit pystyvät levittäytymään elinympäristölaikulta toiselle.
Perinnebiotoopit ovat perinteisten maankäyttötapojen muovaamia, Suomen monimuotoisimpia luontotyyppejä, kuten kedot ja niityt. Niiden määrä on romahtanut alle prosenttiin sadan vuoden takaisesta. Avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu on toiseksi suurin uhanalaisuuden syy metsien muutosten, eli varsinkin vanhojen metsien katoamisen jälkeen.
Perinnebiotoopit ovat keskeinen elinympäristö paitsi putkilokasveille myös niveljalkaisille eläimille ja erityisesti hyönteisille. Suomen perhosista melkein viidennes on arvioitu uhanalaisiksi. Umpeenkasvu on merkittävä uhanalaisuuden syy myös kovakuoriaisilla, pistiäisillä, kaksisiipisillä, nivelkärsäisillä sekä monilla hämähäkkieläimillä ja sienillä.
Ensimmäisten maalla elävien kasvien ja hyönteisten uskotaan kehittyneen yhtä aikaa noin 480 miljoonaa vuotta sitten. Kasvien ja hyönteisten varaan muodostui vähitellen monimuotoisia ekosysteemejä esimerkiksi tulvaniityille, jotka vesistöjen säännöstely sitten hävitti. Kulojen torjunnan tehostuttua harjut eivät puolestaan enää pysyneet puoliavoimina luonnollisesti. Perinneympäristöt korvasivat lajien alkuperäiset elinympäristöt.
Lauantaina 26.8. liput salkoon Suomen luonnon kunniaksi.
