Kun Rodoksella tulipalo riehui toista viikkoa, myös sydämeni kärventyi. Rodos oli nuoruuteni toiveiden täyttymys. Elin opiskelijabudjetilla. Sitten kaverini ehdotti, että pyöritetään kesällä kahvilaa. Otimme ison riskin, vuokrasimme tilat ja alasta mitään tietämättä perustimme firman. Teimme töitä koko kesän seitsemän päivää viikossa, 12 tuntia päivässä. Päätin, että jos kesä menee putkeen, niin sitten seuraavana kesänä lähden poikaystävän kanssa etelään.
Varasimme kahden viikon loman Rodokselle. Se oli ensimmäinen etelänmatkani ikinä. Sitä ennen olin käynyt vain pohjoismaissa ja Neuvostoliitossa. Matkaa varten oli käytävä solariumissa, ettei valkoinen hipiä palaisi. Oli vuosi 1985, eikä ihosyöpää vielä pelätty. Kasvihuoneilmiöstä oli puhuttu lukiossa, mutta astuessani lentokoneeseen en kokenut minkäänlaista omantunnon tuskaa. Lennot olivat kalliita ja matkoja tehtiin vielä harvakseltaan. En tuntenut ketään, joka olisi tehnyt monta lentomatkaa vuodessa.
Kun halpalennot yleistyivät, olimme juuri ostaneet rintamamiestalon. Kahden tulot upposivat talon remonttiin ja arkiseen perhe-elämään. Matkusteluun ei riittänyt rahaa. Kadehdin tuttavia, jotka tekivät 4–5 ulkomaanmatkaa vuodessa ja viettivät pitkiä viikonloppuja Pariisissa, Lontoossa ja Roomassa. Silloin ajattelin, että kun meillä joskus olisi varaa matkustamiseen, ei halpalentoja enää ole. Sanoihan sen järki, ettei halpalennoissa ole mitään tolkkua, kun joka puolelle Eurooppaa pääsee halvemmalla kuin junalla Ouluun. Kuvittelin, että eivät lentoyhtiöiden rahkeet voi sellaista kestää. Mutta lentäminen senkun lisääntyi.
Kun rintamamiestalo oli rempattu, lähdin minäkin nauttimaan halpalennoista: perheen kanssa Kanarialle, ihana viikonloppu Brysselissä, kaverin kanssa Gdanskiin, puolison kanssa Madeiralle. Ilmastonmuutos nousi julkiseen keskusteluun, mutta hiljensin päättäväisesti omantuntoni, sillä olihan nyt meidän vuoro nähdä vähän maailmaa.
Nyt maapallo oireilee jo niin, että siltä on mahdoton ummistaa silmiään: myrskyjä, trombeja, kaatosateita, tulvia, helteitä ja kuivuutta. Tänä kesänä Kiinassa ja Yhdysvaltain Kuolemanlaaksossa on mitattu 52 asteen lämpötiloja.
Rodoksen järkyttävä maastopalo tänä kesänä herätti tunteita muissakin kuin minussa. Eräs paljon matkusteleva tuttu kyseli Facebookissa, pitäisikö vähentää lentämistä. Vastasin suorasukaisesti, että pitäisi.
Olemme nyt siinä pisteessä, että hyväosaisten on pakko alkaa kohtuullistaa elämäänsä. Meidän olisi hyvä palata aikaan, kun Rodoksen matka oli luksusta, kun kuljettiin junalla ja bussilla, kun paistia syötiin vain juhlapyhinä, kun vaatteita korjattiin ja parsittiin, kun sisätiloissa pidettiin villatakkia, kun tavaroita hankittiin harkitusti ja kun osattiin nauttia siitä, että meillä on toisemme ja ylipäätään elämä.
Niin valtaosa maapallon väestöstä elää tälläkin hetkellä.
Teija Uitto
Kirjoittajalla on vanha dieselauto, turhan iso asunto ja kolkuttava omatunto.