Seurakunnan sisäpiiri, eli ne jotka kuta kuinkin säännöllisesti käyvät jumalanpalveluksissa, saavat takapenkistä (huomatessaan) ottaa mukaansa kuukauden seurakuntatiedot. Siinä on kerrottu eri tilaisuudet ja kulloinkin työvuorossa olevat saarnamiehet ja naiset. Pappien lisäksi mainitaan myös nuo ylen tarpeelliset aktiivimaallikot. Ihan hyvä, selkeästi toimitettu kaunis ohjelmalehtinen. Se vain on kovin huonoa, että näin tieto jää yksin sille sisäpiirille.
Seurakunnan toimesta ei olla vastattu taannoiseen Mitä ny -pyyntöön julkaista nimet Laitilan Sanomissa. Tilaisuudet on kuitenkin tarkoitettu kaikille laitilalaisille, vai kuinka?
Seurakunnan talous voi olla tiukilla, mutta muutama nimi lisää seurakuntatiedoissa maksaa Laitilan seurakunnan kokonaisbudjetin osana mitättömän vähän. Olisi melko säälittävää väittää sitä pientä kustannusta rehelliseksi syyksi ”kansan pimennossa pitämiseksi”.
Jostakin mukaan tarttunut ajatelma tähän asiaan liittyen: ”Lapset ovat ylihuomisen toivo, nuoret huomisen, aikuiset tämän päivän. Unohda lapset ja kirkkosi kuolee toisen sukupolven aikana. Unohda nuoret, kirkkosi kuolee jo seuraavan sukupolven aikana. Unohda aikuiset ja kirkkosi on jo nyt kuollut!”
Hannu Palmu, vanha pappi