Laaksonen on itse kirjansa julkaisun yhteydessä kuvaillut luonnon olevan suorastaan vitsikäs. Humoristiset tekstit ohjaavat lukijan katsetta kohti yksityiskohtia, ja tarjoilevat luontotietoutta kiinnostavalla otteella.
Mitä Suomen luonnon päivä
sinulle merkitsee?– Olen joka tapaukses joka päiv luannos ja ajattelen luantoasioi, mut se o erilaist, et medias – perinteises ja somes – ilmesty pal erilaissi luantoartikkelei ja -katsauksi. Se o ihana!
Luonto on erilainen eri
vuodenaikoina, mikä on suosikkivuodenaikasi?– Olen syksyihmissi! O hiano näky, ko puimakoneet huratta taas käyntti, sato valmistu, marjat kypsy, siänet nouse, ruska hiipi, yät pimene, kuu o oranssi. Ylenpalttine helle ja häikäsyki vähene. Tämä on parast aikka.
Kirjoitit Luonnos-nimisen kirjan, jota kuvailet kaunotietoluonto-
kirjaksi. Millaisen se on saanut?– Muutama ihmine on peljästyny, ko kaunotietoluontokirja Luonnos onki pitkäl suamel eli kirjakielellä kirjoitettu – mut on siit moni ollu ilonenki. Ja juur niinko toivosinki: sisällöst on tykänny sekä alottelijat et mettäkonkarit. Siit o otettu nyy kolmas painos. Hiljattais mul yks eräopas sanos, et hän käyttä Luonnost metäs asiakkaittes kans: luke siält pätki ja viihryttä ja opetta ihmissi. Se oli kans osuvast sanottu, ko joku kriitikko kirjotti, et Luonnos on humanistin luontokirja. Olenki koulutukseltan humanisti ja käsittelen luannoilmiöi usse sen kaut: nimien historiat, uskomukset, ja ihmiste suhtautumine eri lajeihi kiinnosta. Palokärki esimerkiks o aikanas ollu pahasisune ison talon emäntä, mikä ei suastunu päästämä piikaflikka kirkko pyhäaamuste. Luaja rankasi emänttä muuttamal häne mustaks tikaks, mink valittava ääni kiiri metäs…
Hullun kukon päivänä torilla kävijät pääsevät tutustumaan kuuden metrin luontopolkuun, mitä sen varrella voi nähdä?
– Luanto o arvaamaton – sen vakioimine o iha mahrotoine. Sisätilois voi puhhu ain kaik samat asiat samal taval, mut luantopolul täyty olla valmis muuttama heti suunnitelmi, jos jottan kiinnostava ilmene. Jos Laitlan torin puistopuis lentele kuningaskalastaja, ni voi olla varma, et siit polullaki puhuta! Runko mul on sentäs sama: filosofeeraan luanno ihmeist, tutkailen maan sammali ja puunrunkoje jäkäli, esitelmöitten kiinnostavist paikallisist lajeist, luen Luonnoksest ja runokirjoist sopivi kohti. Ja jos tule helppo kysymys vastaan sihe! Käytän niit kaikki oppei, mitä luonto- ja ympäristöneuvojan koulutukses Tuarlas sain.
Miten luontopolulle lähtijän kannattaisi varustautua?
– Säänmukasest kannatta laitta pääl: jos sata, ni saappa, jos on kuum, ni kevyemmi, jos on kylm, ni villapait. Aika pal me kykkytellä paikoillas vaa ja ihmetellä eli ei mittä vaellusvarustei tarvita. Eikä eväi. Jos on kiikar taik lempiluantokirja taik kamera taik luuppi, ne voi otta mukka, mut iha vaa uteliaal miälel ko tule, ni se riittä.