Opastettu kyläretki Malvoon – Kohteena Artturi Kerttulan muistopaasi, tröpinkoivu ja Junnilan talo

0
Muistopaasi muistuttaa, että leinmäkeläinen talollinen Artturi Kerttula 13.2.1918 kuoli tällä paikalla punaisten teloittamana. Kuva: Maria Suomi

Opastettu Malvon kyläretki järjestetään sunnuntaina 3. syyskuuta kello 15. Retki on avoin tilaisuus kaikille kylästä ja sen historiasta kiinnostuneille. Tutustumme useisiin kohteisiin. Retkestä vastaa Ytönkorven kulttuuriseura.

Aloituspaikka on Sillantakaa Malkoon vievän tien varrella oleva punaisten 13.2.1918 surmaaman leimäkeläisen Artturi Kerttulan muistopaasi osoitteessa Malvontie 110. Kari Laiho kertoo sen historiasta.

Tröpinkoivun näemme Ylöjönmäessä. Malvontielle näkyvä puu lienee 1800–1900-lukujen vaihteesta. Koivun lehdeksiä syötettiin lampaille. Sitä varten koivu tröpättiin eli katkaistiin 2–2,5 korkeudelta, jolloin puu haaroittui. Haaroja katkottiin toistuvasti.

Lisäksi retkellä pääsee tutustumaan keskellä kylää sijaitsevaan Junnilan taloon, joka on hyvin alkuperäisessä kunnossa. Hiippakunta -niminen Malvon osa sijaitsee Euran tien toisella puolella. Martti Perävainio siellä syntyneenä kertoo historiasta. Retkestä kerätään pieni vapaaehtoinen opastusmaksu.