Opettaja ei ollutkaan yhtään pelottava – Untamalan koulussa yhdeksän ekaluokkalaista

0
Luokanopettaja Laura Saurimaa tekee tytöille ponnareita, jotta he saavat uuden Keltanokka-lippiksen käyttöön. Kuvassa myös Laitilan kyläkoulun uusi rehtori Lotta Stenij.

Untamalan koulussa on tänä syksynä ekaluokkalaisia enemmän kuin vuosi sitten.

– Meille tuli yhdeksän ekaluokkalaista. Viime vuonna koulunsa Untamalassa aloitti neljä lasta, 1.–2. luokkien opettaja Laura Saurimaa kertoo.

Julius Urhonen toivoo saavansa koulusta uusia kavereita.

Ensimmäiseen koulupäivään liittyy paljon jännitystä.

– Se jännitti, että mitä täällä saa tehdä. Me ei tiedetty sitäkään, miltä opettaja näyttää, kun ei oltu häntä ennen tavattu, 6-vuotias Seela Seikola kertoo. Ei opettaja hänestä kuitenkaan mitenkään pelottava ole. Samaa mieltä ovat myös Helmi Mustonen , 6, ja Julius Urhonen , 7.

Jos oppilaat jännittivät ensimmäistä koulupäivää, niin pientä jännitystä oli myös opettajalla. Laura Saurimaa on uusi opettaja Untamalan koulussa. Viimeksi hän on opettanut Kodisjoen pienessä kyläkoulussa.

– Sitä ennen olen ollut Raumalla opettajana isommassa koulussa.

Ensimmäinen koulupäivä on kaikissa kouluissa samantyyppinen. Ensimmäiseksi lapsille esitellään koulurakennus ja pihapiiri.

– Oppilaille on tärkeintä, että he saavat Aapisen. Tänään jaetaan myös kynä, kumi, liimapuikko, puuvärit, lukujärjestys ja keltaiset lippikset, Saurimaa luettelee.

Helmi Mustosen mielestä koulupäivässä oli kivointa saada uusia kirjoja.

Ekaluokkalaisista noin puolet osaa lukea jo kouluun tullessaan.

– Mä osaan myös laskea tuhanteen tai ylikin, tai vaikka miljoonaan. Matematiikka on helppoa, Julius kertoo innokkaana. Hän odottaa ensimmäiseltä koulupäivältä eniten sitä, että saa matematiikan kirjan. Se poikaa hiukan jännitti etukäteen, saako koulussa kavereita. Onneksi luokalla on yksi tuttu kaveri päiväkodista.

Seela Seikolaa jännitti aamulla, että mitä koulussa kuuluu tehdä.

Helmi ja Seela ovat naapuruksia. Ensimmäinen koulupäivä ei jännitä niin kovasti, kun tuntee jo muita oppilaita.

Helmi toivoo, että saisi koulukirjoja. Siitähän se opiskelu alkaa.

Luokanopettaja Laura Saurimaa kertoo, että jouluun mennessä lapset ovat jo oppineet koulussa paljon:

– Tärkeintä on vahvistaa koulunkäyntitaitoja sekä kaveritaitoja, hän korostaa.

Tietenkin koulussa opetellaan myös lukemista ja laskemista.

– Esimerkiksi kirjainten kirjoitussuuntia harjoitellaan tässä syksyn mittaan.

Saurimaa sanoo, että pienessä kyläkoulussa se helpottaa kaikkien työskentelyä, kun kaikki ovat tuttuja toisilleen. Koulussa on yhteisöllinen henki.

– Lisäksi pienissä kyläkouluissa vanhempainyhdistykset ovat usein aktiivisia, hän kehuu.

Laitilassa 90 ekaluokkalaista

Laitilan perusopetuksessa on tänä syksynä 986 oppilasta. Vieraskielisiä heistä on 168.

Ensimmäisen luokan oppilaita aloittaa tänä syksynä 90. Vuosi sitten ekaluokkalaisia oli 88.

Laitilan kyläkoulun uusi rehtori Lotta Stenij on työskennellyt opettajana ja vararehtorina Turussa.

Lotta Stenij aloitti Kyläkoulun rehtorina

Teija Uitto

Lotta Stenij seisoskelee rauhallisena Untamalan koulun pihassa, vaikka koulu ei ole hänelle tuttu.

– No, kyllä rehtoriakin hiukan jännittää, hän sitten myöntää hymyillen.

Stenij on aloittanut Laitilan kyläkoulun rehtorina 1.8. Ensimmäisenä työnä on ollut tutustua henkilöstöön ja paneutua koulukyyteihin.

– Se täällä on erilaista kuin isommassa kaupungissa, että koulukuljetusten järjestämisessä on aika työ, hän myöntää.

Stenij asuu Maskussa, mutta on viimeksi työskennellyt Turussa Raunistulan koulun vararehtorina. Aiemmin hän on ollut vararehtorina myös Turun Lyseon koulussa. Raunistulassa on oppilaita 450, Lyseossa oppilaita oli vielä enemmän. Laitilan kyläkoulussa on oppilaita tänä syksynä 198 useassa eri yksikössä. Työkenttä on siis aika erilainen.

– Pidän rikkautena sitä, että Laitilassa on säilytetty kyläkouluja, vaikka onhan niitä lopetettukin. Tiedän, että alkamassa on kouluverkkoselvitys, mutta en siitä vielä enempää tiedä.

Stenij tulee kyläkoulun rehtoriksi siis hyvin mielenkiintoisessa vaiheessa.

Laitila on tullut Stenijille tutuksi oman harrastuksen kautta. Hän on käynyt pelaamassa salibandya Finnlamex-hallissa.

– Pelaan Wirmossa yhä naisten kakkosdivisioonassa.

Oman peruskoulunsa Stenij on käynyt Paraisilla ruotsinkielisessä koulussa.

– Koulut ovat erilaisia, mutta arkityö koulussa on kaikkialla aika samanlaista, hän toteaa.

Kouluissa lisätään tukitoimia

Sivistysjohtaja Susanne Laaksonen kertoo, että Laitilan kouluihin on tulossa hyviä muutoksia.

– Toiminnallisena yksittäisenä muutoksena valmistavien luokkien opetus on kokonaan siirretty Kappelimäen kouluun.

Kouluissa lisätään myös nuorten ja lasten tukitoimia. Talousarvioon myönnetyllä rahoituksella on palkattu viisi opettajavirkaa tukemaan lisääntynyttä maahanmuuttajien opetusta. Lisäksi koulunuorisotyöntekijä aloittaa työnsä perusopetuksessa ja lukiossa.

– Varsinais-Suomen hyvinvointialue tuo yläkouluun ja lukioon jalkautuvan psykiatrisen sairaanhoitajan palvelut. Lisäksi hankerahoituksella aloitetaan Ankkuri-toiminnan kehittäminen ja käynnistäminen Laitilaan ja mahdollisesti muihin Vakka-Suomen kuntiin yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tätä varten on palkattu yksi projektityöntekijä.

Syksyn aikana Laitilassa käynnistetään myös yhteisöllisen hyvinvoinnin kehittämisen hanke, johon palkataan kaksi projektityöntekijää perusopetukseen lukuvuodeksi 2023-2024.

– Pyrkimyksenä on vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja sen parantumiseen tavoitteellisesti ja vaikuttavasti, hän kertoo.