– Minussa asuu sisäinen karjalainen. Henkinen kotini on Ilomantsin Hattuvaarassa.
Siellä häntä viehättää maiseman lisäksi vahva ortodoksisuus. Muutenkin Anttila-Jalo on kiinnostunut slaavilaisesta kulttuurista. Keittiön hyllyllä näkyy pitkä rivi maatuskoja ja pöydällä on luettavana Dostojevskiä.
– Kerään samovaareja, hän kertoo kiinnostuksestaan teenkeittimiin.
Anttila-Jalo kuuluu Turun ortodoksiseen seurakuntaan, mutta lähimmät jumalanpalvelukset ovat Raumalla tai satunnaisesti Uudessakaupungissa. Kulkeminen on kuitenkin haastavaa.
– Olen ollut Turun kirkkoherraan yhteydessä ja yrittänyt saada palveluksia Laitilaankin. Myös ukrainalaiset ortodoksit ovat kaivanneet niitä.
Sirkku Anttila-Jalon mukaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa ei haittaa, vaikka ei olisi yhteistä kieltä.
– Ortodoksinen palvelus on aina samanlainen, joten siinä tietää, missä mennään, vaikka ei osaisi kieltä.
Hämeen Tervakoskelta kotoisin oleva Sirkku Anttila-Jalo kertoo saaneensa luterilaisen kasvatuksen ja käyneensä rippikoulun. Kuitenkin ortodoksisuudesta hän kiinnostui jo 12-vuotiaana perheensä kesälomareissulla Valamon luostariin. Häntä kiehtoi kirkon tunnelma ja kauneus.
– Jo silloin minulle tuli tunne, että haluan jäädä sinne.
Monille tulevat ortodoksisuudesta mieleen kupolit, suitsukkeet ja kultakoristeiset esineet. Kuitenkin ortodoksien pyhäköt voivat olla myös vaatimattomia, kuten monet tsasounat eli rukoushuoneet. Ne ovat usein laudoista tehtyjä pieniä rakennuksia, joissa ei usein ole alttaria.
Ajatus ortodoksisuudesta kypsyi nuorena aikuisena Sirkku Anttila-Jalon mielessä. Kesäisin hän kiersi moottoripyörällä itäistä Suomea, ja kävi usein Valamossa.
– Vieraannuin luterilaisuudesta pikkuhiljaa. En ole rippikoulun jälkeen käynyt ehtoollisella.
Vuoden 2008 palmusunnuntaina hänet liitettiin mirhavoitelun sakramentin kautta ortodoksiseen kirkkoon. Voitelu tarkoittaa, että eri osiin kehoa tehdään öljyllä ristinmerkki. Anttila-Jalo kuvaa hetkeä juhlalliseksi.
– Ortodoksisuus oli ollut minun sydämessäni jo kauan.
Sirkku Anttila-Jaloa miellyttää ortodoksisuudessa se, että jumalanpalveluksessa ollaan läsnä ja osallistutaan palvelukseen esimerkiksi ristinmerkkejä tekemällä. Usein kirkkokansa seisoo, vaikkakin istuminenkin on sallittua.
Anttila-Jalon mukaan ortodoksisuudessa huomioidaan Jumalanäiti Neitsyt Mariaa luterilaisuutta enemmän. Ortodoksit käyvät myös noin kerran vuodessa, tai tarvittaessa useammin, synnintunnustuksella, jossa läsnä on katujan lisäksi pappi.
– Mehän tunnustamme syntimme Jumalalle, pappi on siinä vain välikätenä.
Sirkku Anttila-Jalon suojeluspyhä on Neitsytmarttyyri Siira, jonka päivä on 24.8. Se on vähän kuin nimipäivä, ja nimen perusteella Siira Sirkulle osoitettiinkin. Kotona hänellä on Siiran ikoni, ja monta muutakin ikonia.
Valamon luostari on Sirkku Anttila-Jalolle merkityksellinen paikka. Tänä vuonna hän vietti siellä kaksi viikkoa toukokuussa.
Valamossa Sirkku Anttila-Jalo usein kirjoittaa. Hän on julkaissut oman runokirjankin. Luostarissa hiljennytään, mutta siellä tulee myös tavattua ja juteltua muiden ortodoksien kanssa.
Vaikka Sirkku Anttila-Jalo Laitilassa kaipaakin uskonyhteisöä, voi omaa uskontoa harjoittaa myös lukemalla tai kuuntelemalla palveluksia radiosta tai verkon kautta.
– Raamattupiiriinkin olen osallistunut netin välityksellä. Osanottajat olivat ympäri Suomea ja vetäjä Oulusta.
Olennaista on rukoilu.
– Herran rukous ja Jeesuksen rukous ovat meille tosi tärkeitä. Joskus huomaan rukoilevani mielessäni, kun teen jotain muuta.
Keittiön, ja kuulemma lähes jokaisen muunkin Anttila-Jalon kodin huoneen, nurkassa sijaitsee ikoninurkkaus. Siinä Sirkku Anttila-Jalolla on useiden ikonien lisäksi kuva edesmenneestä läheisestä, rukouskirja ja paikka mehiläissvahasta valmistetuille ohuille kirkkokynttilöille eli tuohuksille.
– Minusta on ihanaa, että perheelleni ja puolisolleni ortodoksisuuteni ei ole mikään kynnys.