Laitilan seudulle myönnettiin peuralupia 60 enemmän kuin viime vuonna. Laitilan riistanhoitoyhdistykselle myönnettiin kaikkiaan 1 440 peuralupaa. Yhdellä luvalla saa kaataa joko yhden aikuisen tai kaksi vasaa.
Hirvilupien määrässä ei Laitilan seudulla tapahtunut merkittävää muutosta. Laitilan seudun riistanhoitoyhdistykselle myönnettiin 151 hirvilupaa, mikä on yksi vähemmän kuin viime vuonna.
Koko Varsinais-Suomessa peuralupien määrä väheni jonkin verran, vaikka tavoitteena on edelleen valkohäntäpeurakannan pienentäminen. Suomen Riistakeskuksen mukaan peurasaalis väheni edellisellä kaudella noin 2 000 peuralla. Viime vuonna kaadettiin noin 23 000 peuraa. Tästä huolimatta valkohäntäpeurakannan kääntyminen laskuun Varsinais-Suomessa on edelleen epävarmaa. Tulevalle kaudelle myönnetyt luvat riittävät 30 000 peuran saaliiseen.
Sen sijaan hirvien määrä on paikoin laskenut alle tavoitetason, ja tämän vuoksi hirvien pyyntilupien määrää on vähennetty noin 15 prosentilla. Hirvikanta on suurimmassa osassa Varsinais-Suomea tavoitetasolla, paitsi saaristossa ja Valtatie 1 eli Helsinki-Turku-moottoritien eteläpuolella, jossa hirvikanta on jo laskenut alle tavoitetason.