Pyhärannan kunnanhallitus esittää kunnanjohtajaksi Jukka Laihoa

0
Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Pyhärannan kunnanhallitus esittää yksimielisesti ekonomi Jukka Laihoa valittavaksi kunnanjohtajan virkaan. Laiho asuu parhaillaan Espoossa Laihon lisäksi soveltuvuustesteihin lähetettiin entinen keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä.

Kunnanvaltuusto valitsee uuden kunnanjohtajan elokuun kokouksessa, joka alustavan aikataulun mukaisesti on sovittu pidettäväksi 22. päivä.

Pyhäranta sai kunnanjohtajarekrytointiinsa kaikkiaan 26 hakemusta. Kunnanjohtajan paikka avautui hieman yllättäen alkuvuodesta, kun viransijaisena toiminut Merja Koski ilmoitti eroavansa virasta. Alunperinkin Koski oli tehtävässä vs. kunnanjohtajana, ja oli ilmoittanut olevansa käytettävissä kunnes kuntaan saadaan uusi kunnanjohtaja.

Koski kuitenkin irtisanoutui, koska koki, että luottamushenkilöt puuttuivat liiaksi operatiiviseen johtamiseen. Siitä asti, kun Koski ja silloinen talous- ja hallintojohtaja irtisanoutuivat samoihin aikoihin, kunta on kärsinyt hallinnon henkilöstövajeesta, joka ei ole täysin helpottanut vieläkään. Uusi kunnanjohtaja vahvistaa hallinnon henkilöstöä, mutta kunnasta puuttuu kuitenkin edelleen hallintosihteeri, jonka haku on parhaillaan auki.