Pyhärannan kunnanjohtajaksi valittiin Jukka Laiho – Päätös syntyi suljetulla lippuäänestyksellä äänin 17-2

0
Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Pyhärannan kunnanvaltuusto päätti valita ekonomi Jukka Laihon uudeksi kunnanjohtajaksi. Samassa kokouksessa valtuusto päätti myös kunnanjohtajan palkaksi 7 400 euroa. Lisäksi koeajan pituudeksi päätettiin kuusi kuukautta. Virka täytetään toistaiseksi voimassaolevana.

PÄÄTÖS ei ollut yksimielinen vaan uusi johtaja valittiin suljetulla lippuäänestyksellä, jossa Laiho sai seitsemäntoista ääntä ja virkaan suostumuksensa antanut kasvatustieteiden maisteri Anna Kaskinen Vehmaalta sai kaksi ääntä.

Äänestyksen jälkeen valtuusto päätti yksimielisesti valita Mikko Kärnän varalle. Lisäksi valtuusto myönsi kunnanhallituksen puheenjohtajalle nimenkirjoitusoikeuden.

Kokouksessa kävi ilmi, että Laihon ja kunnan välistä johtajasopimusta on luonnosteltu yhdessä Laihon ja puheenjohtajiston kesken. Kuntalain mukaan johtajasopimuksesta päättää kunnanhallitus, ja valtuuston päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajalla on oikeus allekirjoittaa sopimus kunnan puolesta. Mikäli kaikki menee sujuvasti, on mahdollista, että Laiho voisi aloittaa jo ensi kuussa.

ESPOOOSSA asuva Laiho on viimeksi ollut Kuntien Tierassa, jossa hän oli kehittämässä kuntajohdolle suunniteltuja tietopalveluja. Lisäksi Laiho oli Tieran johtoryhmän jäsen. Ennen Tieraa Laiho on työskennellyt muun muassa Kuntaliitom ja FCG:n hankkeessa, jossa kehitettiin kuntatalouden hallintaan ja ennakointiin liittyviä palveluita.

Laiho on myös toiminut Väylä-viraston talousjohtajana. Vuonna 2010-2018 hän oli Turun kaupungin talous- ja strategiaryhmän johtaja.

– Voisin luonnehtia itseäni kuuntelevaksi, analyyttiseksi ja hyvähermoiseksi johtamisen ja talouden ammattilaiseksi, Laiho kertoo.

LISÄTTY TIEDOT LAIHON TAUSTASTA JA HÄNEN KOMMENTTINSA 23.8. KELLO 11.47.