
Viime lauantaina Laitilan Leinmäessä järjestettiin jo perinteinen romutoritapahtuma. Tällä kertaa myyjiä oli saapunut paikalle totuttua vähemmän. Syyksi nähtiin ainakin se, että samaan aikaan Loimaalla oli meneillään isompi vastaavanlainen tapahtuma.
Pöytyällä asuva Raija Savikko oli kuitenkin saapunut Leinmäen kylätalon pihamaalle kaupittelemaan esimerkiksi koriste-esineitä, astioita, leluja, lastenkirjoja ja itsevalmistamiaan nukenvaatteita.
– Olimme täällä viime kesänä ja tykättiin. Tulemme varmasti ensi kesänäkin. Nyt kun oli vähän myyjiä, ihmiset ostivat niiltä, jotka olivat paikalla.
– Meiltä on eniten mennyt lastenkirjoja. Kun kirjat ovat hyväkuntoisia, niin niitä saa kaupaksi, Savikko totesi.
Savikko mainitsi, että heillä on mökki Uudessakaupungissa, eli Leinmäki on tutun tien varrella.
– Ajetaan aina tuosta Yläneen ja Hinnerjoen kautta.
Savikot käyvät usein myös Salon iltatorilla myymässä.
– Tämä on tällainen meidän kesäharrastus. Taitaa olla neljäs kesä menossa. Talveksi laitetaan tavarat naftaliiniin ja odotetaan seuraavaa kevättä. Talvisin touhutaan jotain muuta sitten.
Juha Halme oli tullut romutorille läheltä, eli Laitilan Seppälästä.
– Olen ollut täällä aika monta kertaa, Halme kertoi.
Hänellä oli myynnissä muun muassa erilaisia kuparipannuja, kuten muun muassa eräällä huutokauppamiehellä tv-sarjassa.
– Nämä ovat vähän erihintaisia, mitä Akilla on. Katsos kun minä en ole laittanut näihin mitään nimmareita. Jos laittaisin, voisi hintaan laittaa nollan perään, Halme naurahti.
– Eihän tämä homma mihinkään järkeen perustu. Ei ole tosikkojen puuhaa.
Halme on aikanaan kiertänyt muuallakin rompetta kauppaamassa, mutta nykyään kuulemma keskittyy vain ihan kotinurkkiin.
– Kaupankäynti on muutenkin muuttunut. Enää ei ole sellaisia selkeitä tuotteita, mitä menisi hyvin kaupaksi. Ennen saattoi mennä kymmeniä polkupyöriäkin päivässä. Samoin jotkut Arabian astiat ja muut. Eli jos tällä elää pitäisi, olisi kyllä aika tiukkaa. Tämä on vähän sellainen harrastus.