Tulkka Laitlahan kaikk, tää on kotonem paikk!

0

Näin laulaa Raimo Erkinheimo kappaleessa Laitilaan. Tämä kappale on kuultu jo useaan kertaan tänäkin kesänä Laitilan pesäpallostadionilla vierasjoukkueen saapuessa kentälle ja se on siivittänyt Laitilan Jysken joukkueita erinomaiseen menestykseen. Välimainoksena tulevana sunnuntaina klo 16 on myös mahdollista tulla kannustamaan naisten joukkue voittoon Ykköspesiksen välierissä Oulun Lippoa vastaan!

Laitilan elinvoimasta ja kaupunkikuvan kehittämisestä on keskusteltu pitkään ja nyt myös hankkeen voimin haettu kehityskohteita ja toteutettavia toimia. Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus otti myös kiinni aiheeseen sukuseuravierailullaan ja tästä uutisoitiin edellisessä Laitilan sanomien julkaisussa. Kattelus nosti esiin etenkin asioiden sujuvuuden, palveluiden saavutettavuuden ja helppouden.

Meillä Laitilassa kaikki on aina sikses hyvin, vaikka totuus on, että näen meillä monta esiin nostettavaa ylpeyden aihetta ja elinvoimatekijää, joista pitää ja saa pitää meteliä Laitilan ulkopuolellakin.

Laitilasta saa ensinnäkin hyvät eväät elämään lähtien jo varhaiskasvatuksesta uusien toimivien päiväkotien myötä. Kappelimäen koulu on saanut kiitos valtakunnallisellakin tasolla, ja Laitilan lukion tulokset ovat kärkisijoilla vuodesta toiseen. Suuri rooli elinvoimatekijänä on useiden vapaaehtoisten voimin toimivat seurat ja yhdistykset, jotka luovat tapahtumia ja elämää Laitilaan niin kyliin kuin keskustaankin. Laitilan Jyske on toiminnan ja lajivalikoiman laajuudessa sekä menestyksellä mitattuna aivan omassa luokassaan. Musiikin ja kulttuurin saralla meillä on laadukasta opetusta tuottavat kansalaisopisto ja musiikkiopisto sekä laadukkaita tapahtumia, jotka tekevät Laitilaa tunnetuksi, kuten Jazzkukko ja Kustaa Hiekan kulttuuriviikko.

Laitilan monipuolinen yrityselämä ja laadukkaat palvelut ovat esiin noston arvoisia. Tiihosen Kahvilaa ei aiheetta valittu Suomen parhaimpien kahviloiden joukkoon. Täältä saa asiantuntevaa ja ammattitaitoista asiakaspalvelua ja laadukkaat tuotteet. Suosi laitilalaista, pitää palvelut meillä jatkossakin.

Näen myös, että elinvoimaa olemme me laitilalaiset itse. Maailmalla tapahtuvien kriisien koetellessa laitilalaiset ovat osoittaneet avoimen ja ystävällisen luonteensa. Tänne on ollut helppo tulla ja täällä on oltu valmiita auttamaan. Ja mikä tärkeintä, täältä on löytynyt paikka, minne halutaan myös jäädä.

Kotonem paikk, tämä on juuri Laitilan vahvuutta ja sitä Katteluksen mainitsemaan asioiden sujuvuutta ja helppoutta. Laitila on sopivan kokoinen, sijaitsee keskeisellä paikalla ja omaa vahvan ja monipuolisen elinkeinorakenteen ja hyvät sekä saavutettavat palvelut. Tämä on se mihin meidän tulee panostaa ja luoda parhaat mahdolliset edellytykset yhteistyöllä kaupungin, yritysten ja laitilalaisten kanssa.

Riikka Saarela

Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (Kesk).