Syksy on uusien alkujen aikaa. Koulut alkavat ja monet aloittavat syksyisin myös uuden harrastuksen. Kuntosalitkin täyttyvät usein syyskuussa, vaikkakin niissä saattaa jo loka–marraskuussa olla väljempää kun elämä ottaa niskalenkin hyvistä aikeista.
Kansalaisopisto tarjoaa matalalla kynnyksellä ja pienillä kustannuksilla paljon erilaisia uusia harrastusmahdollisuuksia. Tarjolla on tänäkin vuonna niin kädentaitoja, liikuntaa, musiikkia, teatteria kuin kieliopintojakin.
Yksi kansalaisopiston kurssien parhaista puolista on se, että ne ovat hintansa puolesta olleet useimpien saatavilla. Niin jumpat, lapsille suunnatut kurssit, käsityöpiirit, kieliopinnot kuin erilaiset luennotkin ovat olleet edullisia jos eivät suorastaan maksuttomia. Tämä on ollut mahdollista, koska valtio tukee vapaata kansansivistystä.
Hallitusohjelmaan kirjatut leikkaukset vievät toteutuessaan kansalaisopistoilta yhteensä melkein 24 miljoonaa. Vakka-Suomen kansalaisopistolle leikkaus merkitsee sitä, että rahoituksesta lähtee 60 000 euroa. Opiston rehtori Tomi Kangas muistuttaa kuitenkin, että kyseessä on vasta hallitusohjelmaan tehty kirjaus eikä päätöksiä leikkauksesta ole vielä tehty.
Samaan aikaan kun kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön rahoitusta ollaan leikkaamassa, kustannukset ovat nousussa myös opistoissa. Laitilan kaupunki on nostanut omaa rahoitustaan 7–8 prosentilla, minkä ansiosta Laitilassa on mahdollisuus ensi vuonna järjestää yhtä paljon kursseja kuin tänäkin vuonna.
Jos hallitusohjelmassa suunnitellut leikkaukset toteutuvat, opistoilla tulee olemaan painetta nostaa kurssimaksuja. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että opistojen kurssit eivät ole enää kaikkein vähävaraisimpien saatavilla.
Aika näyttää, mitä hallitus päättää ja millaiset seuraukset päätöksellä käytännössä on.
Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi