Lounais-Suomen poliisi tutkii varkausrikosten sarjaa, jossa neljästä eri Uudessakaupungissa sijaitsevasta itsepalvelumyymälästä on anastettu elintarvikkeita sekä kassalippaita, joista on saatu saaliiksi käteistä rahaa. Lisäksi yhden itsepalvelumyymälän ovia oli rikottu.
Varkaudet tapahtuivat torstain aikana. Poliisi epäilee, että tekijä on liikkunut kohteisiin Laitilasta korjaamolta keskiviikon ja torstain välisenä yönä anastetulla ajoneuvolla.
Poliisi selvittää myös Uudessakaupungissa lauantaina tapahtunutta autotallimurtoa, jossa tallista anastettiin työkaluja sekä muuta irtainta omaisuutta.
Omistajan vaatiessa omaisuuttaan takaisin oli häntä uhattu tappamisella. Rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa, ja asiaa tutkitaan varkautena.
Keskiviikkona Laitilassa poliisipartiota vastaan ajoi Turun Orikedolta päivää aiemmin anastettu ajoneuvo. Poliisi pysäytti auton, ja kuljettajalle tehty huumausainetesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajan hallusta löydettiin huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita.
Poliisi epäilee ajoneuvon kuljettajaa moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.