Yhdessä soittaminen auttaa ystävyyssuhteiden luomisessa – Musiikkikoulu Kaarto on toiminut jo 20 vuotta

0
Johanna Kaarton oma ykkössoitin on poikkihuilu. Sen lisäksi hän opettaa myös pianonsoittoa, laulua ja bändisoittimia.

Musiikkikoulu Kaarto on toiminut Laitilassa jo yli kymmenen vuotta. Nyt alkanut lukukausi on musiikkikoululle kuitenkin kaikkiaan jo 20. juhlavuosi. Juhlavuoden kunniaksi musiikkikoululla järjestetään kaksi mestarikurssia sekä erilaisia konsertteja. Mestareiden henkilöllisyyttä Johanna Kaarto ei vielä tässä vaiheessa halua paljastaa.

– Sen verran voin kertoa, että he ovat kansallisella tasolla kovan luokan muusikoita ja on suuri kunnia saada heidät tänne, Kaarto kertoo.

Musiikkikoulu Kaarton juuret ovat itäsuomalaisessa mullassa, vaikka sen perustaja, Johanna, onkin alun perin lähtöisin Turusta.

2000-luvun alkupuolella Kaarto asui perheineen Lemillä. Hän oli töissä Lappeenrannan musiikkiopistossa, mutta kun Kaarto oli kolme vuotta kotona lastensa kanssa, hänen mielessään alkoi itää ajatus omasta musiikkikoulusta.

– Sinä aikana minulle tuli sellainen olo, että minulla on aika paljon tietotaitoa ja sitä olisi mukava käyttää enemmän hyväkseen. Vaikka tein erilaisia sijaisuuksia päätoimisen musiikkileikkikoulutyön ohella musiikkiopistossa, oma koulu tuntui hyvältä ajatukselta.

Heti alusta alkaen musiikkikoululla on ollut tarjolla taiteen perusopetusta, jonka opettamiseen opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää luvan. Kaarton perustama musiikkikoulu toimi alkuaikoinaan Lappeenrannan ja Lemin alueilla.

– Minulle on ollut aina tärkeää se, että minä menen sinne, missä on kysyntä.

Samaa periaatetta hän noudattaa edelleen tarvittaessa, vaikka nykyisin musiikkikoululla on myös omat tilat Laitilan keskustassa.

Kun Kaarto muutti takaisin synnyinseudulleen Varsinais-Suomeen, musiikkikoulu toimi hetken aikaa sekä Lappeenrannassa että uudessa kotipaikassa Raisiossa. Tämän mahdollisti se, että Kaartolla oli Lappeenrannassa omien sanojensa mukaan hyvät opettajat, jotka kykenivät ylläpitämään musiikkikoulun toimintaa vaikka Kaarto itse oli jo muuttanut muualle. Lopulta yhteys Itä-Suomeen piti katkaista, ja kun Johanna ja Mika Kaarto muuttivat perheineen Laitilaan myös musiikkikoulu muutti mukana.

Yli 10 vuoden aikana musiikkikoulu on vakiinnuttanut paikkansa laitilalaisessa kulttuurielämässä. Kaarto kehuu laitilalaisten kulttuuriväen hyvää yhteistyötä. Viime vuosina Kaarto itsekin on ollut mukana monissa tapahtumissa ja yhteistyökuvioissa. Tällä hetkellä hän oman musiikkikoulunsa ohessa toimii opettajana Vakka-Suomen kansalaisopistossa ja kapellimestarina Laitilan soittokunnassa.

Musiikkikoulu Kaartossa opetetaan huilun- ja pianonsoittoa, laulua ja bändisoittimia. Musiikkikoulussa on opetusta myös aikuisille. Yksinsoittamisen lisäksi Kaarton opetusmetodeihin kuuluu yhdessä soittaminen. Noin joka neljäs soittokerta onkin yhteissoittokerta.

– Kun aloitin, tällainen ajattelu oli ihan uutta. Minulle oli alusta asti tärkeää, ettei musiikkia soiteta vain omaksi omaksi iloksi vaan yhdessä muiden kanssa.

Yhdessä soittamisen etuja ovat siinä, että se kannustaa harjoittelemaan. Opettajan ohjauksessa hyvin eritasoisetkin soittajat voivat soittaa yhdessä.

– Musiikki voi toimia apuna ystävyyssuhteiden luomisessa. Kun kuulee muiden soittavan, voi tulla sellainen olo, että kohta minäkin osaan tuon. Kun soitetaan hyvässä ryhmässä, se voi lievittää esiintymisjännitystä.

Yksi Kaarton tähänastisen uran helmihetkistä on ollut hänen laitilalaisen oppilaansa Ilari Hannulan voitto Pentti Viherluoto -laulukilpailun nuorten sarjassa.

Viime vuonna Kaarton perhettä kohtasi suuri suru, kun Johannan puoliso Mika Kaarto menehtyi. Vaikka musiikkikoulu oli alun perin Johannan perustama, Mikalla oli merkittävä rooli musiikkikoulun toiminnassa.

– Hän oli pidetty ja taitava opettaja ja toteutimme Suvisoittoa Perttelin kirkossa pitkään.

20 vuotta on pitkä kuljettu matka, ja vaikka sen varrelle on osunut myös kivikkoisempia paikkoja, Kaarto ei ole hetkeäkään katunut uravalintaansa.

– Ikinä ei ole tullut sellainen olo, että tekisin jotain väärää tai olisi väärässä paikassa.