EU ei saa lakkauttaa kotimaista kalastusta

0

Euroopan komission on juuri tehnyt esityksensä Itämeren kalastuskiintiöistä. Esityksen perusteella silakan pyynti Suomen lähivesillä kiellettäisiin ja myös lohen kalastusta rajoitettaisiin Ahvenanmaan ja Merenkurkun välillä. Esitystä perustellaan muun muassa silakan kutukantojen pienentymisellä.

Olen keskustellut komission esityksestä muun muassa taivassalolaisen kalastaja Reima Salosen kanssa. Hän ja monet muutkin alalta elantonsa saavat pitävät komission esitystä käytännössä kotimaisen kalastuselinkeinon kuoliniskuna. On huomattavaa, että esimerkiksi Kansainvälisen merentutkimusneuvoston tutkijat ovat eri mieltä komission esityksen kanssa. Tutkijat eivät kannata silakanpyynnin täyskieltoa, vaan ehdottavat kalastuskiintiöön noin 30 prosentin vähennystä. Kalakantojen seuranta ja säilyttäminen on tietysti tärkeää.

Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa linjataan, että kotimaisen kalan kulutus on saatava kasvuun. Komission esitys on täysin ristiriidassa hallituksen tahtotilan kanssa. Kalastuskielto vaikuttaisi etenkin saaristoalueemme elinvoimaan, ja kiellosta kärsisivät kalastajien lisäksi niin pakkaajat, pakastajat, myyjät kuin tietysti kuluttajatkin. Jo terveydellisetkin syyt puoltavat kotimaisen kalan lisäämistä ruokalautasella. Kalastuselinkeinon turvaamisessa on kyse myös huoltovarmuudesta, jonka merkitys on viime aikoina korostunut.

Itämeren kalastuskiintiöt vuodelle 2024 päätetään Euroopan neuvoston kokouksessa lokakuun lopulla. Toivon Suomelta ryhdikästä ja kansallista etua puolustavaa linjaa, jotta komission kohtuuton ja suorastaan katastrofaalinen esitys saadaan muutettua

Ritva Kike Elomaa

Kansanedustaja (ps)

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän