Inga Nuojua
Oman lapsuuteni vietin sodan pitkässä varjossa. Isä oli jo lapsuudessaan ehtinyt kokea Suomen itsenäistymisen ajan tapahtumat. Myöhemmin hänen kohdallaan seurasi viisi vuotta sodassa oloa.
Mistään sodasta ei palata samana ihmisenä kuin sinne on lähdetty. Muistan varhaislapsuudesta yön pimeydessä heräämiset isän huutoon, kun lipasto tuntui vyöryvän päälle.
Hän ei myöskään uskonut rauhanajan pysyvän. Kaikki käyttökelpoinen pantiin talteen sanoilla “on tarpeen, kun sota tulee” – ei edes sanalla jos, mikä olisi lapsesta tuntunut hituisen lohdullisemmalta.
Elämä vei kauas kotoa. Sodasta ei mikään muistuttanut. Pystyi ajattelemaan naivisti, että toisen maailmansodan läksy oli opittu.
1980-luvulla yläasteikäisten poikien kanssa keskustellessa putkahti esille joidenkin hyvin myönteinen suhtautuminen natsi-Saksaan. Oma järkytykseni oli suurempi kuin halusin ulospäin näyttää. Kun kuuntelin muitakin keskusteluja tarkemmalla korvalla, tajusin, että pohjavirroissa elää kaikenlaisia kuolleeksi luulemiani näkemyksiä.
Lähestyttiin uutta vuosituhatta. Sota oli kolmen sukupolven takana. Sen kauhuja kokeneet olivat siirtyneet pääosin manan majoille.
Jugoslavian hajoaminen toi sodan Eurooppaan. Se oli järkytys ikuiseen rauhantilaan tuudittautuneille. Irakin ja Syyrian pakolaisia vyöryi Eurooppaan, samoin väkeä Välimeren yli. Lopulta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Tapahtumat loivat kasvualustaa ääriajattelulle, kun vielä samaan aikaan yhteiskunnallinen muutos oli johtanut siihen, että kaikkien työpanoksella ei ollut enää käyttöä. Iso joukko ihmisiä oli ajautunut marginaaliin. Niinpä sameissa pohjavirroissa piilotelleet, päivänvaloa kestämättömät näkemykset kelpasivat yhä useammalle.
Uusi kommunikaatiokanava sosiaalinen media osoitti kykynsä kiihottamisessa. “Aivopieruja” on kovasti helppo jakaa samansuuntaisia ajatuksia omaavien kesken ja näin vahvistaa ryhmäytymistä.
Netin pelisääntöjä yritettiin luoda takamatkalta, mutta sinne oli jo pesiytynyt toimintakulttuuri, joka kasvotusten tapahtuvassa kanssakäymisessä ei olisi tullut kuuloonkaan. Epäilen, että kehitys olisi kulkenut joka tapauksessa nykyiseen suuntaan, mutta somettaminen on nopeuttanut merkittävästi kehityksen kulkua.
Ääriajattelun seuraukset konkretisoituivat havahduttavasti, kun Trump valittiin USA:n presidentiksi. Siinä vaiheessa yritettiin vielä olla näkemättä, että sama suunta on menossa muuallakin, myös meillä.
Syiden ja seurausten miettiminen on jäänyt vähälle huomiolle. Vihan kylvön rumaa jälkeä kuvaavat tällä hetkellä useammatkin Areenasta katsottavissa olevat sarjat, muun muassa brittiläinen Sisäpiirissä .
Nyt tarvittaisiin “öljyä laineille”, vaikka vertaus on ekologisesti arveluttava. Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Toisten mollaamisen tie ei voi johtaa mihinkään hyvään. Mikä kampeaisi kehityksen nykyuralta turvallisempaan suuntaan?
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.