Kun yhtälöön lisätään taantuman partaalla keikkuva talous ja sen luomat uhat työllisyydelle, kunnissa ollaan tiukan paikan edessä. Parhaillaan valmistelussa olevassa talousarviossa joudutaan entistä tarkemmin miettimään, miten vähentymässä olevat eurot käytetään. Laitilassa on viime vuosina tehty ylijäämäistä tulosta, ja nyt voi olla, että säästyneille euroille tulee käyttöä. Tästäkin huolimatta edessä ovat tiukat ajat ja tähän kaupungissa valmistaudutaankin suunnittelemalla myös säästöohjelmaa.
Pyhärannassa viime vuodet ovat olleet vaikeaa aikaa. Tilinpäätöksen jääminen toistuvasti pöydälle on johtanut siihen, että nyt kunnassa valmistellaan samanaikaisesti vuoden 2024 talousarviota ja mietitään, miten viime vuoden tilinpäätös voitaisiin saada hyväksytettyä. Onneksi kunnanviraston hallinnon työvoimapula helpotti eilen maanantaina, kun ekonomi Jukka Laiho aloitti kunnanjohtajana.
Osin vaikeista ajoista johtuen Pyhäranta ei ole viime vuosina isommin investoinut. Tämän vuoksi kunnan kassa on vakaalla pohjalla. Toisaalta investoimattomuus on johtanut myös korjausvelan kasvuun. Tämä voi vaikeuttaa talouden suunnittelua.
Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi