Jyskeen edustusjoukkue uudesta tilanteesta kiekkokauteen – Valmentajana jatkaa Pasi Saarela

0
Kaksi kertaa SM-liigan maalipörssin voittanut Pasi Saarela jatkaa Jyskeen edustujoukkueen valmentajana. Jääkiekkoilijana Laitilan kaurajätti -lempinimen saanut Saarela täytti elokuussa 50 vuotta. Kuva: Olli Pärkö

Juha Laine

Laitilan Jyske on tullut jääkiekon kakkosdivisioonassa kaikille tämän alueen joukkueille tutuksi. Joukkue on vuosien varrella saanut arvostuksen kovana tämän tason ryhmänä. Monen peräkkäisen vuoden kärkisijoitukset vaihtuivat viime keväänä ja nyt lähdetäänkin uuteen sesonkiin enemmän haastajana kuin suosikkina.

Pasi Saarela oli viime keväänä sellaisissa tunnelmissa, että päävalmentajan pesti oli vahvasti katkolla. Pelaajamäärä ja joukkueen aito innostus tarttui kokeneeseen kiekkomieheen, ja Saarela päätti jatkaa penkin takana. Tällä hetkellä nimiä on jopa niin paljon, että koutsia vaivaa runsauden pula.

– Kokonaisuudessa meillä on listoilla noin 35 pelaajaa ja puolustajiakin on kymmenen. Osa opiskelee muualla ja osa on armeijassa eli jokaisissa harjoituksissa ei tällaista määrää ole. Aiemmin pelaajia oli niin vähän, että se turhautti. Nyt on ihan erilainen tilanne, Saarela pohdiskeli.

Junioreita on tullut lisää ja osa vielä ”häkkipäisiä” eli vielä junnuiksikin nuorempaa mallia. Runkopelaajia on saatu hyvin pidettyä ja sitä valmentaja pitää erittäin tärkeänä. Pari yllättävää nimeäkin ilmestyi kuvioihin alkusyksystä.

– Kaksi kaveria kysyi, voiko tulla treeneihin. He pääsivät Raumalle opiskelemaan ja molemmilla on junnutaustaa HPK:sta, Saarela kertoi.

Treenit pyörähtivät käyntiin kotihallissa elokuun puolivälissä. Treenien tempo on ollut vauhdikas ja pelipaikoista kilpaileva poppoo on harjoitellut valmentajan mielestä hyvin. Ainoa kosketuspinta vastustajiin on viime kaudelta.

– Yhtään treenipeliä ei ole pelattu. Suomen Cupia ei tänä vuonna tullut, mikä olisi tuonut vaihtelua vastustajiin ja oman lohkon joukkueita vastaan emme halunneet pelata. Tuskin sieltä suuria yllätyksiä on tulossa, kun monta vuotta on kuitenkin vastakkain pelattu, Saarela perusteli.

Sarjanousija K-KV ei halunnut ottaa paikkaa vastaan, eikä sarjan toiseksi sijoittunut Rauma Tigers myöskään halunnut nousta. Siksi lohkossa on nyt yhdeksän joukkuetta. Kaksinkertaisen sarjan lisäksi muutamaa joukkuetta vastaan tahkotaan kolmesti ja runkosarjan ottelumäärä on 22.

– Monet vastustajat ovat kokeneempia, mutta me haluamme olla kovakuntoisin joukkue. Se tarkoittaa sitä, että peleissä pidetään vauhtia, Saarela lupaili.

Jyske aloittaa sarjan lauantaina Paimiossa Hakaa vastaan. Ensi torstaina homma jatkuu edelleen vieraskentällä, kun joukkue matkaa Luvialle. Kotikaukaloon hypätään 23. päivä lauantaina, kun kello 15 alkavassa pelissä vastaan asettuu tuttuakin tutumpi Kuparikiekko Harjavallasta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän