
Juha Laine
Lätkäsesonki on nyt Laitilassakin virallisesti avattu. Jyskeen alkutaival on vieraspelipainotteinen, kun joukkue pelasi viikonloppuna Paimiossa ja toinenkin matsi oli vieraskentällä. Tosin torstai-illan Luvian koitoksen lopputulos ei ollut vielä tiedossa tätä juttua kirjoitettaessa.
Viikonloppuna Jyske sai kylmää vettä niskaan pelin alussa. Kotijoukkue Haka johti 25 minuutin jälkeen 3-0, ja Laitilan poppoolla oli vaikeuksia päästä peliin mukaan. Toni Riekon kavennus Artturi Tuuren ja Tommi Mieskosken esityöstä oli erittäin tärkeä ja antoi uskoa Jyskeelle.
Toisen erän aikana jäähyiltiin oikein urakalla, ja lopulta ylivoima tuotti tulosta. Kasper Grönvall (Santtu Tätilä, Patrik Sarin) tälläsi 3–2 maalin erän lopulla.
Tämän jälkeen Jyskeen alivoiman toimivuutta testattiin oikein kunnolla. Joukkueelle vihellettiin neljä kaksiminuuttista alle kymmeneen minuuttiin, mutta Haka ei pystynyt hyödyntämään ensimmäistäkään ylivoimapätkää.
Viisi minuuttia ennen loppua Jyri Aulin (Jimi Järnberg) nosti Jyskeen tasoihin, ja näistä numeroista mentiin jatkoajalle. Viiden minuutin aikana ei maaleja nähty, joten kauden avausmatsi meni rankkareille.
Molarit loistivat. Kymmenestä yrityksestä onnistui vain yksi. Valitettavasti tämä oli isäntien edustaja ja näin Haka nappasi 4–3 lukemilla kaksi sarjapinnaa ja Jyske sai mukaansa yhden.
Torstai-illan vastustaja LuKi-82 aloitti sarjan hakemalla täydet pinnat Harjavallasta maalein 2–5. Jyskeen vastustaja huomenna kotiavauksessa on juuri Harjavallan porukka eli KuKi. Joukkueen startti on ollut sarjan heikoin ja alla on jo kaksi tappiota varsinaisella peliajalla. Jyskeen ja KuKin välinen koitos alkaa lauantaina kello 15.