Ari Anteroinen
Reilu neljäkymmentä autoa lähti sunnuntaina kisaamaan voitosta Laitilan Kodjalan ja Vidilän seuduilla Oili Jalonen -sprinttirallissa. Keli suosi kilpailijoita ja vauhtia ja moottorien sinfoniaa riitti. Myös yleisöä oli löytänyt mukavasti paikalle pyhäpäivää viettämään.
Kuskeja oli saapunut Länsi-Suomen alueen lisäksi muun muassa Orivedeltä, Keuruulta, Imatralta, Lohjalta ja niin edelleen.
Opel Astran rattiin hypännyt Peetu Patajoki oli tullut kisoihin Tampereen läheltä Teiskosta.
– Olen ennenkin käynyt tässä Laitilan seudulla ajamassa pari kolme rallia, mutta en ennen rallisprinttiä, Patajoki jutteli ennen ensimmäistä starttia.
– Osa sprintin reitistä oli ennestään tuttu myös rallikisoista.
Minkälaisia teitä nämä ovat ajella?
– Hyviä teitä ne on. Ei siitä ole kyse. Nopeitahan ne ovat, vaikka siellä on mutkiakin perä perään. Mutta ne ovat vähän sellaisia loivanpuoleisia. On siellä välillä hitaampiakin mutkia. Nopeudet ovat välillä aika kovat kyllä, Patajoki määritteli.
Reilu neljänkymmenen auton joukossa Teiskon Urheiluautoilijoitten mies starttasi kaksilitraisella Opel Astra F Gsi 16 V:llään lähtönumerolla 28. Huippunopeus viisivaihteisella autolla on noin 180 kilometriä tunnissa.
Onko lähtönumerolla sinänsä merkitystä?
– Jos joutuu pienellä numerolla lähtemaan, se voi olla huono asia. Mutta toisaalta minkäs sille voi?
Sen kummempaa tavoitetta ei Peetu Patajoella ei ollut sunnuntaina mielessä.
– Jos nyt auto säilyisi ehjänä ja pääsisi maaliin. Pääsisi nauttimaan. Viikon päästä täytyisi olla tuossa Mynämäessä mukana Rantarallissa. Se on se päätavoite. Nyt ollaan hakemassa vähän tuntumaa. Tässä alkaa pikkuhiljaa tulla tämä länsirannikko tutuksi.
Oili Jalonen -sprintin viralliset tulokset löytyvät AKK:n sivuilta.