
Arto Kanerva
Keskuskatu suljetaan lauantaina 23. syyskuuta illaksi Vihtorinkadun ja Keskuskujan väliseltä alueelta Kukonkulman Kekr -konsertin vuoksi. Lavalle nousevat Laitilasta Bloody Moon, Amadeus sekä Kehä ja Ugista Dr.Doctor. Luvassa on siis sekä uutta musiikkia että tuttuja hittejä. Tapahtuman juontaa ja bändien väliajoilla yleisöä viihdyttää Rami Rafael.
Tapahtuman järjestäjät Antti Rauhala ja Fatih Polat myöntävät, että hiukan on ehkä kiirekin päässyt tulemaan, koska he alkoivat saada yhteydenottoja konsertin aikaan saamiseksi vasta aivan elokuun alussa.
– Kaikki tarvittavat luvat on aikataulusta huolimatta saatu. Tästä on varmasti tulossa hyvä tapahtuma ja paikalle odotetaan paljon yleisöä, varsinkin Amadeus ja Kehä saavat varmasti väkeä liikkeelle, Rauhala toteaa.
Esiintyjistä uusin ja kokoonpanoltaan nuorin on metallibändi Bloody Moon, jonka muodostavat Veeti Sukari, Nisse Nurminen ja Toivo Aitakari. Sukari kertoo yhtyeen treenanneen kovasti pari vuotta. Keikkaakin on ollut.
Alkukesällä julkaistiin ensimmäinen kokopitkä albumi ja Kekriin on tulossa hyvä setti.