
Jussi Arola
Jyskeen kesän kuntorastit päättyivät torstaina Särkijärven uudella kartalla järjestettyyn päätöstapahtumaan. Suunnistustehtävän jälkeen kilpailijoille oli tarjolla sauna, uinti ja perinteiseen tapaan kauden päätteeksi kahvi ja pulla.
Mainiossa syyssäässä pidettyyn tapahtumaan osallistui lähes 50 kuntoilijaa. Jyskeen suunnistajia on kesän ajan ilahduttanut kuntorastien kasvanut osanottajajoukko.
– Kauden 18 kuntorastitapahtumaan osallistui 717 henkilöä, joka tekee noin 40 osanottajaa tapahtumaa kohden. Määrä on neljänneksen suurempi kuin viime kesänä puhumattakaan koronakesistä 2021 ja 2020, kertoo kuntorastivastaava Jarmo Kerttula.
Ensimmäisissä tapahtumissa toukokuussa osanottajia oli kolmisenkymmentä, mutta kesän aikana määrä kasvoi. Suosituimpia olivat heinäkuun rastit, joissa osanottajia oli järjestään yli 40, kaikista suosituimpana heinäkuun puolivälin tapahtuma Vähä-Tulejärvellä, jossa kirjattiin 59 osanottajaa.
Laitilalaisten lisäksi kuntosuunnistukset ovat houkutelleet lajin harrastajia naapurikunnista Raumalta, Uudestakaupungista ja Mynämäeltä, lisäksi varsinkin lomakaudella satunnaisia vierailijoita oli kauempaakin.
– Jyske on viime vuosina valmistanut monta uutta suunnistuskarttaa ja ne houkuttelevat lajin harrastajia. Uusi kartta ja maasto antavat mielenkiintoisemman haasteen kuin vanhat, useaan kertaan kuljetut alueet.
Kuntorastien lisäksi Jyskeen perinteinen isompi kilpailu Kukkosuunnistus keräsi runsaamman osanottajajoukon kuin muutamaan vuoteen.
– Ensi vuoden Kukkosuunnistuksen valmistelut ovat jo käynnistyneet, sitä varten on tulossa uusi kartta ja muutkin kartoitustyöt etenevät, vaikka kuntorastikausi päättyikin, joten tulevalla kaudella on taas uusia haasteita tarjolla. Vanhat kartatkin vaativat jokavuotista päivitystä, sillä erilaisia metsätöitä tehdään tällä hetkellä joka puolella.
Tulevan vuoden kuntorastikalenteri laaditaan vasta talven aikana, mutta todennäköisesti mennään hyväksi koetun kaavan mukaan eli kuntorasteja järjestetään toukokuusta syyskuuhun aina torstaisin. Erikoistapahtumia ovat ainakin toukokuun kuvasuunnistus ja elokuun puulaakiviesti.
– Jyskeen aktiivisuunnistajien joukko on aika pieni, ja se tietää jokaiselle useita järjestelytehtäviä kesän aikana. Toiveissa olisikin saada talkooporukkaa vähän laajennettua. Jos ratamestariksi ei uskallus riitä, niin muita tehtäviä kyllä löytyy helpottamaan ratamestarien urakkaa.
Esimerkiksi Jyskeen kuntorasteilla on jo pari kesää käytetty tietokoneella toimivaa Rastilippu-palvelua, jonka ansiosta tulokset ovat reaaliajassa internetissä katsottavissa ja sen käyttö tapahtuman aikana on talkoolaiselle yksi mahdollisuus.
– Isot kiitokset menneestä kesästä kaikille kuntorastien järjestäjille ja Jyskeen suunnistajien tapahtumassa mukana olleille. Ja pidetään kunnosta huolta, vaikka rasteille ei vähään aikaan pääsekään.