
Jos Petonetti-sivustolta katsoo tarkkaan, susihavaintoja tarkoittavia siniharmaita merkkejä näkyy kartalla kymmeniä. Susi alkaa kuitenkin olla Laitilassa jo sen verran tuttu näky, etteivät kaikki suden havainneet huomaa kertoa havainnostaan eteenpäin.
Susihavainnot tarjoavat tärkeää tietoa susien liikkeistä ja paikallisen susipopulaation tilanteesta. Erityisesti pihavierailuista olisi tärkeää saada tieto, jotta nähdään, onko jossain alueella susi hakeutumassa useamminkin talojen pihapiiriin.
Nyrkkisääntönä on, että susihavainnot ilmoitetaan aina petoyhdyshenkilölle. Virallisissa ohjeissa kehotetaan ottamaan yhteyttä lisäksi hätänumeroon, mikäli pihalla tai luonnossa kohtaa suden, joka ei säikähdä tai pakene ihmistä.

Laitilan seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pasi Vuorion mukaan ilmoitus hätäkeskukseen kannattaa tehdä myös siinä tapauksessa, että pihalle tullut susi pakenee paikalta.
– Jos susi on 100 metriä lähempänä asuinrakennusta, tulisi soittaa poliisille vaikka se kuinka pelästyisi tai menisi ohi. Silloin havainto lasketaan pihakäynniksi, Vuorio kertoo.
Vaikka – ja osittain myös erityisesti siksi – susi on Laitilassa tuttu näky, havaintojen kerääminen on tärkeää.
– Vaikka voi tuntua hölmöltä soittaa samasta asiasta joka päivä, on jokainen erillinen havainto hyvä saada kirjatuksi järjestelmään, Vuorio lisää.
Laitilan sivistysjohtaja Susanne Laaksonen kertoo, että Laitilassa kuljetetaan petovaaran vuoksi noin 20 oppilasta vuodessa. Petovaarakuljetusta voi hakea niin sanottuun pimeään vuodenaikaan eli käytännössä marraskuulta maaliskuun loppuun. Lukuvuonna 2023–2024 petovaarakuljetusten arvioidaan maksavan kaupungille noin 12 000 euroa.
Kaikki petovaarakuljetusta hakevat eivät ole uusia kuljetusoppilaita vaan osa on sellaisia, että haku tapahtuu pihasta aiemman sovitun kyytiinnousupaikan sijasta.
– Hyvin vähän on jouduttu lisäkalustoa hankkimaan, ja haaste onkin, että jos nämä kuljetukset tästä lisääntyvät niin meillä ei riitä kuljetuskalusto, Laaksonen lisää.
Laitilassa petovaarakuljetusta voi hakea lapselle mikäli lapsen koulumatkalla on pimeitä tieosuuksia ja koulumatkan pituus on vähintään 1,5 kilometriä. Hakemuksen saavuttua kaupunki pyytää riistanhoitoyhdistykseltä arvion tilanteesta.
– Tässä huomioidaan usein ne petohavainnot, ja tästäkin syystä on tärkeää, että ihmiset ilmoittavat havainnoistaan, Vuorio sanoo.
– Haastavaa tämä on siksi, että enhän minä voi täällä tietää, onko susi vaarallinen vai ei. Vaikka puhutaan siitä, ettei susi ole ihmiselle lähtökohtaisesti vaarallinen , sitä on tosi vaikea arvioida. Koska sitä ei voida arvioida, päätöksiä tehtäessä täytynee olettaa, että se voi olla vaarallinen. Mutta jos koko Laitila on susialuetta niin emme me voi kaikkia oppilaita kuljettaa, Laaksonen sanoo.
Laaksosen mukaan suden suojelusta aiheutuvien kustannusten ja vastuun ei pitäisi jäädä yksistään kuntien ja maatalousyrittäjien kannettavaksi.
– Jos valtio haluaa suojella sutta, tulisi valtion hoitaa siitä aiheutuvat lisäkustannukset eli valtion tulisi rahoittaa meidän susista johtuvat koulukuljetukset, Laaksonen huomauttaa.
Sama koskisi Laaksosen ja Vuorion mukaan muitakin petojen aiheuttamia vahinkoja, kuten koirien menetyksiä sekä karjan suojelua varten hankittavien petoaitojen rakentamisesta koituvia kustannuksia.
Petoyhdyshenkilöt
Heikki Aaltonen 0400933412
Juha Laivola 0400253464
Juha Mäki-Tanila 0505253006
Mauri Nurminen 0503696774
Sebastian Perkkola 0445996893
Riku Rousku 0500823593
Janne Siivonen 0405083841
Jani Tuominen 040 514 2698
Jouko Vainio 0440 717352
Jussi Vuola 0445219884
Jorma Halonen 0400 392541
Markku Haukkala 050 5223349
Kari Jalonen 050 3428787
Veijo Jalonen 044 5895526
Veli-Matti Koskinen 0505 698062
Seppo Lehtonen 0400 512425
Jarkko Ruohola 0400 766955
Osmo Uuttera 044 5502848
Toimi näin, jos havaitset suden
- Mikäli susi vierailee pihalla eli alle 100 metrin päässä talosta, ilmoita asiasta petoyhdyshenkilölle. Jos susi ei osoita arkuutta ihmistä kohtaan eikä poistu heti pihalta, ilmoitus tehdään myös hätänumeroon 112.
- Jos havaitset suden jälkiä pihalla, ota yhteys petoyhdyshenkilöön.
- Jos havaitset luonnossa suden, joka ei osoita pelkoa vaan lähestyy ihmistä, ota yhteys 112.
- Jos susi alkaa olla jollain pihalla tuttu vieras, sille voidaan hakea karkotuslupaa. Käytännössä karkottamisella tarkoitetaan suden tarkoituksellista säikyttämistä kovilla äänillä ja esimerkiksi ilmaan ampumalla. Mikäli suden karkottaminen ei onnistu, sille voidaan hakea myös kaatolupaa.
Lähde: Riistakeskus
Miten suden jäljet erottaa koiran jäljistä?
Suden jälkien tunnistamista helpottaa, jos muistaa suden olevan taloudellinen liikkuja. Jos löytää jäljet, joiden perusteella näyttää siltä, että eläin on kierrellyt ja kaarrellut, kyseessä on Laitilan seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pasi Vuorion mukaan todennäköisesti ollut koira.