Vuonna 2020 julkaistun Luonnonvarakeskuksen eli Luken tutkimuksen mukaan Suomessa vieraslaji valkohäntäpeuran ruokintaan käytettävä vuosittainen ravintomäärä on huimat 17,6 miljoonaa kiloa. Määrä koostuu pääosin viljasta, juureksista sekä hedelmistä, kuten omenoista. Ruokkijaa kohden jaettuna ruokintamääräksi saadaan noin 600 kg.
Tämä ravintomäärä riittää kattamaan noin 50 000 valkohäntäpeurayksilön kaiken talviaikaisen ravintotarpeen. Eli toisin sanoen pelkästään nykyruokinta ylläpitää 50 000 valkohäntäpeuran kantaa.
Ruokintapaikkoja on monin paikoin jopa puolen kilometrin välein, joten ruokaa siis riittää yllin kyllin. Perinteisen ruokinnan lisänä tulevat vielä niin sanotut riistapellot, joilla kasvatetaan peuroille ja kauriille varta vasten tarkoitettuja ravintokasveja suoraan pellolta syötäväksi.
Ympärivuotinen lisäravinnon tarjonta ylittää reilusti valkohäntäpeurojen välttämättömän ravintotarpeen, jos ruokintaa perustellaan alkuperäisellä tavoitteella auttaa eläimiä selviämään runsaslumisista ja kylmistä talvikausista. Nykyisin etenkin Lounais-Suomessa talvet ovat leudompia ja suhteellisen vähälumisia, jolloin tarvetta ruokinnalle ei ole.
Lisäravinto parantaa eläinten kuntoa ja varmistaa runsaan lisääntymisen sekä keskittää peurojen elinpiiriä ruokintapaikkojen läheisyyteen. Vasatuotto on elinvoimaisilla naarailla luonnollisesti suurempi verrattuna tilanteeseen, jolloin ruokintaa ei harjoitettaisi.
Luken mukaan Suomessa oli viime talvena noin 120 000 valkohäntäpeuraa kannan painottuen pääasiallisesti lounaiseen Suomeen.
Valkohäntäpeurakantojen voimakas runsastuminen on tuore ilmiö. Valkohäntäkauriiden määrät alkoivat varovasti kasvaa vasta 1960-luvulla, kun niitä ruvettiin ruokkimaan talvisin nälkiintymisen ehkäisemiseksi. Talviruokinnan määrät ovat siitä vain vuosi vuodelta kasvaneet.
1990-luvun alkuun asti valkohäntäpeurojen talvikanta pysytteli 20 000 kieppeillä, mutta vuonna 2010 määrä oli jo 50 000. Samaan aikaan kotoperäinen metsäkauris on vaivihkaa runsastunut. Luonnonvarakeskuksen tilastoista voi päätellä, että metsäkauriskanta on vuodesta 2015 nelinkertaistunut. Niidenkin määrä lähestyy jo 100 000 yksilöä. Suurelta osin juuri ruokinnan ansiosta. Suuri lounaisen Suomen valkohäntäpeura- ja metsäkauriskanta on puolestaan mahdollistanut suurpetojen, kuten suden ja ilvesten nopean runsastumisen alueella.
Liikenneonnettomuudet, maa- ja metsätaloudelle aiheutuneet vahingot ja pihoihin, puutarhoihin sekä luonnonkasvillisuuteen kohdistuvat negatiiviset vaikutukset ovat nykyään kasvaneet huomattavasti. Valkohäntäpeurat hakeutuvat toistuvasti pihapiireihin ja pelloille syömään puutarhakasveja ihmisistä välittämättä.
Räjähdysmäinen muutos on tapahtunut nopeasti kymmenen vuoden sisällä. Tosin hitaampana kehitystä on ollut nähtävissä jo 30 vuoden ajanjaksolla.
Lounaisessa Suomessa on nykyään mahdotonta harjoittaa avomaalla kasvinviljelyä ilman kasvien suojaamista nauhojen ja aitausten avulla. Vihannesviljely on erityisen haasteellista peurojen aiheuttamien tuhojen vuoksi.
On hämmentävää, etteivät vakuutusyhtiöt ole puuttuneet peurojen laajamittaiseen ja tarpeettomaan ylläpitoruokintaan, joka lisää kolareita ja maatalouden vahinkoja. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 Laitilan ja Pyhärannan alueella tapahtui noin 200 riistaeläinkolaria, joista kahdessa kolmasosaa oli osallisena valkohäntäpeura. Hirvikolareita alueella sattui vain seitsemän kappaletta.
Kaikista Suomen riistaonnettomuuksista noin puolet tapahtui Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Tapahtumat keskittyvät selkeästi juuri tiheimmille valkohäntäpeuran levinneisyysalueille.
Vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan autoilijan riski törmätä eläimeen on Etelä-Suomessa kasvanut lähes 50 prosentilla viimeisten kolmen vuoden aikana ja keskisessäkin Suomessa noin 30 prosentilla.
Ekosysteemivaikutukset ympäristöön runsasta ruokintaa harjoitettaessa ovat niin ikään negatiivisia. Runsas valkohäntäpeurakanta yksipuolistaa kasvilajistoa, jonka on todettu köyhdyttävän edelleen linnustoa etenkin ruokintapaikkojen läheisyydessä.
Valkohäntäpeurojen on todettu syövän maassa pesivien lintujen munia ja poikasia, mikä vaikuttaa lintujen lisääntymismenestykseen. Voimakas peurojen aiheuttama laidunpaine ja valikoivuus ravinnon suhteen muuttavat kasvilajien välisiä suhteita, ja vaikuttavat ympäristön monimuotoisuuteen heikentävästi.
Esimerkiksi lehtien ja versojen syöjänä valkohäntäpeura aiheuttaa haittaa nuorille lehtipuille sekä puiden taimille. Yleisesti ruokintapaikat keräävät monia muita eläinlajeja ravinnon ääreen samaan kohteeseen. Tällöin loisten kuten puutiaisten eli punkkien sekä tautien leviämisen riski kasvaa.
Muutosta liiallisen kannankasvun tuomiin ongelmiin ei nykyisillä kantaa rajoittavilla toimilla saavuteta. Nykyinen tilanne on osoitus jo vuosikymmeniä jatkuneesta riistanhoitopolitiikan ja -toiminnan vakavasta epäonnistumisesta.
Yhden lajin yksipuolinen suosiminen vaikuttaa ketjureaktion tavoin alueellisesti myös muuhun lajistoon. Ylenpalttiseen ylläpitoruokintaan on pakko puuttua vakavalla otteella.
Liian usein näkee maastossa liikkuessaan jättimäisiä porkkana- juures- ja perunakasoja vielä kevätkaudella, jolloin ruokinta ei ole enää millään muotoa järjellisesti perusteltavissa, jos muutoinkaan.
Esimerkiksi Norjassa on jouduttu kieltämään hirvieläinten kaikki ruokinta kokonaan ruokinnan tuomien haittojen vuoksi. Todennäköisesti jotakin vastaavaa on luvassa myös Suomessa, mikäli eri tahot eivät ota ongelmaa vakavasti ja asiaan ei saada muutosta.
Muutosta hidastavat runsaasta kannasta hyötyvien tahojen vastahankaisuus oikeasti vaikuttaviin tekoihin ylläpitoruokinnan ja runsaan kannan ylläpidon rajoittamisen suhteen. Tämä ristiriita on nähtävissä viljelijöiden etujärjestö MTK:n suhtautumisessa asiaan.
Toisaalta järjestö ymmärtää hätää kärsimässä olevien kasvinviljelijäjäsentensä tilannetta mutta samalla iloitsee ja on ylpeä Suomen toiseksi yleisimmän riistaeläinlajin, vieraslaji valkohäntäpeuran suhteettoman suuresta ja käsiin räjähtäneestä kannan koosta.
Käsistä lähtenyt mopedi