Tiina Saari
Kesä on ohi ja koulut ovat alkaneet. Suuri osa lapsista on palannut kouluun innolla. Sitten on tuhansia heitä, jotka ahdistuvat kouluun menosta, koska joutuvat kokemaan kiusaamista ja syrjintää.
Kouluväkivaltaa on monenlaista. Se voi olla suoraa tai epäsuoraa, fyysistä, sosiaalista ja henkistä. Usein koulukiusaaminen ja kiusaaminen yleensäkin voi olla jopa tuhoisaa.
Ikävää on, ettei koulukiusaaminen rajoitu vain koulupäiviin vaan se saattaa jatkua myös vapaa-ajalla monien eri viestintäkanavien kautta. Kiusattu lapsi ja nuori kantaa usein raskasta taakkaa sisällään. Eivätkä vanhemmat välttämättä edes tiedä, että heidän lastansa kiusataan, jos lapsi ei uskalla puhua asiasta heille.
Sosiaalisen median kanavalla, Facebookissa, kiertää lohduton tarina teini-ikäisestä Oliviasta, joka riisti itseltään hengen pitkään jatkuneen kiusatuksi tulemisen takia. Hän toivoi saavansa elämäänsä edes yhden ystävän.
Tällaisia todellisia kohtaloita on paljon ja yksikin niistä on liikaa. Me aikuiset tiedämme, että kaikenlainen kiusaaminen ja väkivalta on väärin.
Lasten vanhempina opetamme lapsillemme, ettei ketään saa kiusata, ja joskus muinoin myös naapurin tädit ja sedät opettivat sitä nuorisolle. Kyllä me aikuiset tiedämme, mikä on oikein ja mikä väärin.
Silti meidänkin elämäämme värittää monenlainen solvaaminen, kiusanteko, selkään puukotus ja loukkaavien sanojen nakkelu, mikä tapahtuu suurimmaksi osaksi juuri sähköisten viestintäkanavien kautta. Tietysti on selvää, että monista asioista ihmiset ovat eri mieltä, mutta se miten repiviä keskustelut usein ovat, on ikävää.
Kansanedustaja Mika Poutala (kd) piti syyskuun alussa eduskunnassa puheenvuoron, jossa hän toivoi eduskunnan keskustelukulttuuriin enemmän rakkautta. Hän sanoi unelmoivansa sellaisesta eduskunnasta, jossa hallitus ja oppositio voisivat yhdessä työskennellä rakentavasti ja arvostavasti.
Poutala toivoi, että jokainen voisi kokea olevansa arvokas osa yhteiskuntaa ja työyhteisöä ilman pelkoa tarkoituksellisesta väärinymmärryksestä. Mietin, miten voimme olettaa lasten ja nuorten osaavan käyttäytyä, jos aikuiset näyttävät mallia päinvastaisesta toimintatavasta?
Lapset ovat siellä missä aikuisetkin. He ovat sosiaalisen median suurkuluttajia, niin kuin myös valtaosa meistä aikuisista ja näkevät kyllä millä tavoin aikuiset ”puhuvat” keskenään.
Millaista mallia haluamme näyttää omassa elinpiirissämme? Koulukiusaamisen lopettaminen vaatii monien eri tahojen yhteistyötä, eikä se lopu pelkästään lapsia valistamalla.
Meillä aikuisillakin on vastuu asiassa ja meidän tulee katsella myös omaa tapaamme puhua ja toimia erityisesti ristiriitatilanteissa. Vanha sanonta, ”jos ei ole hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa”, on hyvä muistaa vieläkin.
Kirjoittaja on kaupunginhallituksen jäsen.