Kansanedustajat keskustelivat keskiviikkona yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Taustalla ovat perussuomalaisten ministerien aiemmista rasistisista kirjoituksista ja sanomisista kesällä nousseet kohut.
Vaikka Arkadianmäen kiviportaat ovat kaukana Laitilan laakeista maalaismaisemista, koskettaa aihe täälläkin, perussuomalaisten kannattajien sydänmailla. Viime kevään vaaleissa lähes 30 prosenttia laitilalaisista antoi äänensä perussuomalaisille. MyösPyhärannassa perussuomalaiset oli eduskuntavaalien suosituin puolue.
Nykyiset hallituspuolueet ovat irtisanoutuneet rasismista, mutta perussuomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon on nihkeää. Puolue haluaa vähentää maahanmuuttoa varsinkin Euroopan ulkopuolisista maista.
Laitilan seudulla yhä kasvava osa väestöstä on maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään. Monikulttuurisuus näkyy niin päiväkodeissa, kouluissa kuin työpaikoilla.
Tilastokeskuksen vuoden 2022 tilastojen mukaan joka kymmenes laitilalainen on ulkomaalaistaustainen. Pyhärannassa ulkomaalaistaustaisten osuus on vain vajaat kolme prosenttia.
Muutos Laitilassa on ollut nopea. Lisää maahanmuuttajia on odotettavissa, sillä moni muuttaa sinne, missä on jo tuttuja tai muita oman maan kansalaisia ja töitä tarjolla.
On tärkeää, että Laitilassa eri kulttuureista tulevat tuntevat kuuluvansa yhteisöön. Ketään ei saa asettaa alempiarvoiseen asemaan hänen etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella.
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Ilman maahanmuuttoa Laitilassa olisi laskeva väkiluku ja teollisuudessa nykyistäkin suurempi työvoimapula.
Vuonna 2021 Laitilan kaupunki osallistui rasismin vastaiseen kampanjaan. Sen tärkein anti oli välittää viesti siitä, että rasismi ei ole hyväksyttävää.
Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi