Jyskeelle viides peräkkäinen voitto – Joukkue ajaa päättäväisesti takaa kärkikaksikkoa

0
Arkistokuva

Juha Laine

Ja putki se vain jatkuu. Jyske on viimeksi hävinnyt sarjapelin seitsemäs päivä lokakuuta, ja edelleen mennään samaa nousukiitoa. Voittokulkueen viides kiinnitys toteutti samaa kaavaa kuin edelliset.

Jyskeen päähän on erittäin vaikeaa saada kumilimppua molarin taakse, ja voitto ratkeaa jo ennen viimeisiä minuutteja. Lauantain peli oli rutiinisuoritus ja sillä kaatui Luvian Kiekko numeroin 4–2.

– Eka erä oli hyvää meiltä. Jäähyt sekoittivat peliä jonkun verran ja loppua kohden taas petrattiin. Kyllä mulla koko ajan oli sellainen olo, että tämä hoidetaan, Jyskeen päävalmentaja Pasi Saarela jutteli.

Perinteistä on ollut myös uuden maalintekijän korkkaaminen. Tällä kertaa avausmaalin iskenyt Santtu Tätilä sai kunnian olla uusi peluri, syöttöpinna Iiro Törhöselle ja Patrik Oksaselle . Erän lopulla puhui kokemus, kun Konsta Kerttula (Dani Mikkonen) räväytti pelin 2–0:aan.

Valmentajan mainitsema jäähyily alkoi vasta toisen erän puolenvälin jälkeen. Sitä ennen Kasper Grönvall otti Jyskeelle lisää pesäeroa tekemällä 3–0 maalin Oksasen ja Patrik Sarinin syötellessä. Luvian maalitili avautui, kun peliä oli pelattu jo 35 minuuttia.

Loppupuolella toimitsijat pysyivät kiireisinä, kun jäähyaition ovet liikkuivat jatkuvasti. Muutama erikoinenkin tuomio oli mukana, ja Saarela joutui rauhoittelemaan omia.

– Kun pelaajat tuntevat kokevansa vääryyttä, niin helpolla kierrokset nousevat. Siinä piti hiukan tasoittaa tilannetta ja muistuttaa, että keskitytään peliin, Saarela kommentoi.

Jäähyjen välissä Nikolas Pietsalo (Patrik Pelamo) kipaisi viemässä Jyskeen 4–1 johtoon. Runsas minuutti ennen loppua oli kummallinen tilanne, kun poikittaisen mailan jälkitilanne eskaloitui.

Tilanteesta Luvia sai yhden rangaistuksen ja Jyske peräti kolme. Luvia onnistui kahden miehen ylivoimalla kaventamaan, joka sitten jäi loppulukemiksi. Jostain mystisestä syystä ylivoima jatkui edelleen kahden miehen edulla, mutta maaleja ei enää nähty.

Jyske ajaa päättäväisesti takaa kärkikaksikkoa. Chiefsillä sarjapisteitä on 21, PKS:llä on 19 ja Jyskeellä sekä Hakalla 18. Pelimäärät vaihtelevat hieman, mutta erinomaiseen paikkaan ovat laitilalaiset jo itsensä hilanneet.

Kotipelien parissa jatketaan ensi viikonloppuna, kun tasapisteissä oleva Paimion Haka yrittää katkoa voittoputkea. Tämä koitos alkaa kello 14.30.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän