Yhteistyötä, josta hyötyvät kaikki – Laserkeskus lainasi Winnovalle särmäyskoneen, jotta Winnova voi kouluttaa yhä valmiimpia työntekijöitä

0
Sami Vähä-Impola on yksi opiskelijoista, joka on päässyt opettelemaan Laserkeskuksen Amada-särmäyskoneen käyttöä. Lehtori Markku Ylilehto kiittelee Laserkeskuksen toimitusjohtaja Sami Mäkeä laitelainasta. - Meillä on hallissa muun merkkisiä laitteita. Tämä Amada on kuitenkin yleisimmin työpaikoilla käytössä.

Punainen Amada-särmäyskone on muuttanut vähän aikaa sitten Laserkeskuksen tiloista Winnovan koulutushalliin.

Laserkeskus on lainannut ammattioppilaitokselle koneen, jonka hinta uutena olisi noin 200 000 euroa.

– Kun ammattioppilaitosten rahoitustilanne tiedetään, niin eihän meille voitaisi hankkia tällaista konetta, kone- ja tuotantotekniikan lehtori Markku Ylilehto toteaa.

Nyt kone on kuitenkin käytössä. Parhaillaan sitä käyttää ensi keväänä valmistuva kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon opiskelija Sami Vähä-Impola . Hän työstää Laserkeskuksen koneella Winnovan tiloissa JL-Palvelulta tilattua metsäkoneen osaa.

Winnovan konehallissa tehdään niin tiivistä yhteistyötä, että vastaavaa ei ole missään muussa koulutusyksikössä. Samalla tontilla on kolme toimijaa: oppilaitos ja kaksi metallialan yritystä, joiden yhteistyö hyödyttää kaikkia.

– Kun lopetimme Saarijärven tehtaan, pyysimme JL-Palvelun tähän meille kumppaniksi, Laserkeskuksen toimitusjohtaja Sami Mäki kertoo.

Winnova taas on tärkeä linkki molemmille yrityksille. Se järjestää räätälöityä koulutusta, jotta yritykset saavat uusia työntekijöitä.

– Nytkin meillä on se tilanne, että voisimme heti ottaa pari osaavaa uutta työntekijää. Mistään valmiita työntekijöitä ei saa, siksi tämä Winnovan koulutusjärjestely on mainio, Mäki kiittelee.

Kun oppilaitos ja yritys sijaitsevat samalla tontilla, yhteistyötä voidaan tehdä saumattomasti.

– Ajattelin, että kun saadaan tämä Amada-kone Winnovan käyttöön, tuleva työntekijä osaa käyttää sitä jo valmiiksi, Mäki summaa.

Winnovan käytössä oli särmäyskoneita, mutta ne olivat erimerkkisiä. Molemmat tahot hyötyvät siis laitteen lainasta.

Laitteen lainaaminen mahdollistui, kun Laserkeskus hankki omaan halliinsa uuden särmäyslaitteen. Amada palautuu yrityksen käyttöön aikanaan, kun sen laajennustilat valmistuvat.

Yhteistyö on niinkin saumatonta, että Laserkeskus voi lähettää oman työntekijänsä opastamaan opiskelijaa Winnovan halliin.

– Olemme välillä myös tilanneet jonkin piensarjan Winnovalta.

Ylilehto kertoo, että Winnova järjestää yhteistyössä yritysten kanssaoppisopimuskoulutusta ja räätälöityä koulutusta.

– Esimerkiksi Vahterukselle olemme kouluttaneet räätälöidysti painelaitteiden pätevöitettyjä hitsareita useita kymmeniä tämän vuoden aikana.

Sami Vähä-Impola on oppisopimuskoulutuksessa ja töissä JL-Palvelussa. Hän opiskeli Winnovassa ensin kuukauden aikuisopiskelijana ja jatkoi sitten oppisopimuskoulutuksessa.

Winnovan Laitilan yksikössä kone- ja tuotantotekniikkaa opiskelee tällä hetkellä 19 opiskelijaa, joista kuusi on oppisopimuskoulutuksessa, seitsemän nuorta perustutkinto-opiskelijaa ja loput aikuisopiskelijoita.

– Meillä on jatkuva haku, joten opiskelijamäärä voi olla jo ensi viikolla isompi, Ylilehto huomauttaa.

Teija Uitto

Laserkeskuksen toiminta on laajentunut niin, että seinät tulevat jo vastaan.

– Meillä on nyt noin 80 työntekijää ja lisää tarvittaisiin, toimitusjohtaja Sami Mäki toteaa.

Laserkeskuksella on suunnitelmissa laajentaa tilojaan noin 2000 neliöllä. Mäki kertoo, että yhtiö on jo aloittanut neuvotellut kaupungin kanssa maan hankinnasta.

– Kuokka maahan isketään toivottavasti jo ensi vuonna. Kun meidän liikevaihto on nyt noin 20 miljoonaa euroa, tavoitteena on 30 miljoonan euron liikevaihto, Mäki kuvailee yhtiön suunnitelmia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän