”Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset” (Sananl. 10:12)
Tiina Saari
Kesä on ohi ja koulut ovat alkaneet. Suuri osa lapsista on palannut kouluun innolla. Sitten on tuhansia heitä, jotka ahdistuvat kouluun menosta, koska...
Murremuistumia – Murteen vivahteet ymmärtää tarkkaan vain kielen keskelle syntynyt
Marko Laihinen
Muutama päivä Tallinnassa päivitti rutkasti historiatuntemustani. Oman aikani peruskoulun kirjat kun oli kirjoitettu sen verran paksulla cccp-musteella, että Viroa ja muita Neuvostoliiton miehittämiä...
Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan – Kun yhteisö on riittävän pieni, on helpompi kokea teoilleen ja...
Tatu Ujula
Yksinäisyys on vakava ongelma. Tutkimusten mukaan joka viides kärsii ajoittaisesta yksinäisyydestä. Joka kymmenes suomalainen puolestaan raportoi kokevansa jatkuvaa yksinäisyyttä. Yksinäisyys koskettaa satoja tuhansia,...
Kaupunkimme elinvoiman puolesta
Jukka Alkio
Kunnan elinvoiman merkitystä ja edistämistä voi arvioida monelta kantilta. Ensinnäkin, mitä kunta ja me kuntalaiset tavoittelemme, mitkä keinot ovat omissa käsissä ja miten...
Sanaton – Usko ihmiskunnan skarppaamiseen sai hautajaiset
Pirjo Koski
Edellisviikolla sattui omituinen episodi. Olin poimimassa vadelmia tuttuni omistamalla louhoksella ja istuin urakan päätyttyä retkituolissa kahvia siemaillen. Louhokseen ajoi henkilöauto.
Se ei ole tavatonta,...
Ei pidä provosoitua kun provosoidaan
Otsikon ohje on lainattu tiivistettyjen viisauksien mestarilta, entiseltä tasavaltamme presidentiltä Mauno Koivistolta. Tällä hetkellä kun seuraa julkista keskustelua, käytiinpä sitä lähes millä tasolla tai...
Inhokki-ilmaisuja – Koppia otetaan nykyään enemmän muualla kuin pesäpallokentillä
Inga Nuojua
Sattuipa silmiini juttu kielemme rumimmasta sanasta. Se sai minut mietiskelemään sanoja, joista en itse pidä.
Ärsyynnyn totuuden häivyttämisestä "sanapesulla": korvataan käytössä iät ja ajat...
Tulkka Laitlahan kaikk, tää on kotonem paikk!
Näin laulaa Raimo Erkinheimo kappaleessa Laitilaan. Tämä kappale on kuultu jo useaan kertaan tänäkin kesänä Laitilan pesäpallostadionilla vierasjoukkueen saapuessa kentälle ja se on siivittänyt...
Kirotut rypäleet
Meidän pihalla on edellisten asukkaiden jäljiltä vanha rönttöinen kasvihuone, jossa elää kuin ihmeen kaupalla viinipensas, joka puskee sisuksistaan ihka aitoja viinirypäleitä. Olen ollut asiasta...
Miten meistä tuli kaikkien kavereita?
Kun olimme lomalla alkukesästä, tie edessämme oli avoin eikä edessämme ollut muita lomalaisia. Syynä ei kuitenkaan ole se, että olisimme olleet liikkeellä jotenkin poikkeuksellisen...