sunnuntai 19. 9. 2021

Tagi: Työ

Koronakriisi nosti lomautettujen määrää Laitilassa – Vakka-Suomessa lomautukset koskevat yli 1 800...

Vakka-Suomen seutukunnassa koronalomautukset osuvat jo ainakin 1 840 työntekijään. Seutukunnassa oli lomautettuna maaliskuussa yhteensä 110 henkilöä, mutta huhtikuussa lomautus on alkanut TE-palveluiden mukaan jo 1 700 työntekijällä. Huhtikuun...

Laitilan työttömyysluvut ehtivät kohentua ennen koronavaikutuksia – avoimia työpaikkoja on nyt...

Laitilan työttömyysluvut kohenivat helmikuussa, kun Uudenkaupungin autotehdas purki viime vuonna käynnistyneitä lomautuksiaan. Kaupungissa oli helmikuussa työttömänä 224 henkilöä. Se on kuitenkin 60 enemmän kuin vuosi...

Kerro ja kuvaa korona-arkesi

Miltä näyttää Sinun korona-arkesi? Kerro ja kuvaa meille, miltä esimerkiksi etätyöskentelysi näyttää. Koronaepidemia sulki työpaikkoja, kouluja, laitoksia ja esityksiä. Koululaiset ja opiskelijat laitettiin etäopiskeluun keskiviikkona...

Lomautustilanne parani ja samalla kohentui myös Laitilan työttömyysaste – Katso grafiikasta kuntakohtaiset...

Laitilan työttömyysaste oli tammikuussa 6,1. Se on selvästi pienempi kuin joulukuussa, jolloin luku oli autotehtaan lomautusten takia huippulukemissa 9,2 prosentissa. Lukumääräisesti tammikuun työttömyyssaldo oli 246....

Lomautukset nostavat työttömyysastetta Laitilassa ja Uudessakaupungissa

Uudenkaupungin autotehtaan lomautukset nostivat Laitilan, Uudenkaupungin ja koko Vakka-Suomen työttömyysluvut koholle joulukuussa. Marraskuussa alkaneet määräaikaiset lomautukset laajenivat kohti vuoden loppua. Lomautetut työntekijät näkyvät Varsinais-Suomen Ely-keskuksen...

VSP perustaa uuden palvelukeskuksen Saloon – Uudenkaupungin ja Turun yksiköt jatkavat

Vakka-Suomen Puhelin Oy (VSP) perustaa uuden palvelukeskuksen Saloon. Salo IoT Campukselle tulevan palvelukeskuksen toiminta alkaa maalis–huhtikuussa. Yhtiö kertoo palkkaavansa Saloon kymmeniä uusia asiakasneuvojia. Vakka-Suomen...

Autotehtaan lomautukset nostivat Laitilan työttömyysastetta – Työttömyyden lasku hidastuu koko maakunnassa

Valmet Automotiven tehtaan määräaikaisesti lomautetut henkilöt näkyvät työttöminä marraskuun tilastoissa. Se tarkoittaa, että Laitilan ja Uudenkaupungin työttömyysasteet nousivat kerralla huimasti. Uudenkaupungin työttömyysprosentti ponnahti maakunnan...

Laitilan työttömyysluvut koko syksyn samalla tasolla – määrät eivät enää laske

Laitilan ja Vakka-Suomen työttömyysluvut ovat komeilleet pitkään Varsinais-Suomen ja koko Suomen kärkikastissa. Luvut ovat edelleen hyvät, mutta hyvä kehitys näyttää pysähtyneen. Laitilassa työttömyysprosentti ja...

Digilehti