Antirasistinen kampanja on hyvä alku

1

Laitilan kaupunki lähti viime syksynä mukaan oikeusministeriön antirasismikampanjaan ja nosti antirasismin myös arvona kaupunkistrategiaan. Ratkaisu on kunnioitettava. Vaikka rasismin vastaista työtä tehdään useassa kunnassa, harva kunta tekee sitä näin painokkaasti. Kun antirasismi on kirjattu strategiaan, se merkitsee, että näkökulma otetaan huomioon joka tasolla ja voi ulottua niinkin pitkälle kuin rekrytointiin.

Rasismin vastaista työtä pitäisikin tehdä ponnekkaammin, sillä vuonna 2018 tehdyssä Being Black in the EU -tutkimuksessa Suomi oli kaikkein rasistisin maa kahdentoista tutkitun EU-maan joukossa.

Rasismi liitetään yleensä maahanmuuttajataustaisten ihmisten syrjintään. Rasismi on kuitenkin paljon laajempi ilmiö. Rasismin määrittely on kuitenkin ongelmallista, sillä se on jatkuvasti muuttuva ilmiö. Sosiologisessa tutkimuksessa puhutaan vanhasta, biologisiin perusteisiin nojaavasta rasismista ja uusrasismista, joka keskittyy kulttuurisiin piirteisiin.

Rasismiin kuuluu usein se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismia käytetään myös vallan välineenä. Tämä näkyy valitettavan hyvin tänä päivänä politiikassa ja sosiaalisessa mediassa. Puheet ovat koventuneet.

Ilmiöt eivät ole koskaan yksinkertaisia. Sosiologian professori Vesa Puuronen on korostanut, että on yritettävä ymmärtää rasismin taustoja, jotta voimme tehdä sille jotain. Esimerkiksi vihapuheitten takana voi olla oma kokemus syrjinnästä. Rasismi kasvattaa rasismia.

Antirasistinen kampanja tuskin muuttaa hetkessä mitään, mutta jostain on aloitettava. Rasismiin puuttuminen lähtee rasismin tunnistamisesta.

Teija Uitto

1 KOMMENTTI

  1. Antirasismilla ei ole mitään tekemistä rasisminvastaisuuden kanssa. Antirasismi on woke-ideologian edistämistä jota tehdään rasisminvastaisuuden nimissä. Tällaisella provosoivalla rasismihysterian lietsomisella ei rasismia saada kuriin vaan ruokitaan sitä entisestään. Antirasismi on samalla tavalla harhaanjohtava termi kuin antifasismi ja kansandemokratia ovat.
    Pitää ymmärtää että antirasismi ja rasisminvastaisuus ovat kaksi eri asiaa.

Kommenttien lisääminen on estetty.