Matkani aikana tuli useasti yllättäviä tilanteita, joihin piti pystyä sopeutumaan. Olin esimerkiksi varannut itselleni perhemajoituksen, mutta kaksi päivää ennen lähtöä sainkin kuulla joutuvani asuntolaan. Asuntolassa minua odotti yhden hengen huoneesta kahden hengen huoneeksi muutettu pikkiriikkinen tila, jonka jaoin aluksi saksalaisen, ja lopuksi espanjalaisen kämppiksen kanssa. Alkujärkytyksen jälkeen siihen kuitenkin tottui, ja pikkuhiljaa vaatteista ja muista tavaroista pursuava huone muuttui jopa kodikkaan tuntuiseksi.
Törmäsin matkallani myös moniin uusiin ihmisiin. Kavereita oli helppo saada, sillä kaikki olivat samassa veneessä ja heti valmiita ystävystymään. Jo ensimmäisenä päivänä huomasin olevani osa kaveriporukkaa, jolla sitten pidimme hauskaa koko reissun ajan. Ilmassa oli kai kielimatkan taikaa, sillä en ole ikinä tullut niin läheiseksi joidenkin kanssa vain kahdessa viikossa. Asuntolassa oli nuoria Ranskasta, Mexicosta, Palestiinasta, Sveitsistä, Kuwaitista, Taiwanista sekä monesta muusta maasta ja niin moneen eri kulttuuriin tutustuminen oli aivan ainutlaatuinen kokemus. Monet illat kuluivat asuntolan sohvilla istuskellen ja toisten kulttuureja ihmetellen.
Oli myös hauska huomata, kuinka nopeasti Brighton tuli tutuksi. Muutaman ensimmäisen päivän jälkeen bussilinjat, ravintolat ja kaupat olivat jo selkärangassa. Viikon jälkeen ”turistifiiliskin” oli kadonnut. Koska ympäristöstä ja ihmisistä tuli niin läheisiä, hyvästit olivat luonnollisesti haikeat. En millään olisi halunnut lähteä ja vieläkin olisin valmis palaamaan Brightoniin, jos vain tilaisuus tulisi. Matkanjärjestäjistä johtuneista ongelmista huolimatta kielimatka oli hauska ja opettavainen kokemus, joka samalla toimi myös itsenäisen elämisen pikakurssina. Mielestäni kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään pakata matkalaukku ja jättää tutut kadunkulmat hetkeksi taakseen.
Tinja Jalonen
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien kesätoimittaja.