Kyselyyn vastasi 75 laitilalaista, jotka olivat käyttäneet Varhan palveluita. Vastaajia pyydettiin arvioimaan Varhan toimintaa koulunumeroilla 4–10. Varha sai vastaajilta viisi kiitettävää arvosanaa: kaksi kymppiä ja kolme ysiä. Kaseja jaettiin kahdeksan ja seiskoja Varha sai kuusi. Keskiarvoksi jäi silti vain välttävä, kun kutosia kertyi 19, vitosia 15 ja nelosia 22.
Varhalle annettiin rutkasti myös kriittistä palautetta. Vastaajien mielestä esimerkiksi ajanvaraus ei toimi, kuten pitäisi:
– Ajanvaraus voisi olla helpompaa. Ajan sai puolen vuoden päähän.
– Ajanvaraus ei toiminut. Verkkoajanvaraus ei myöskään toiminut. Influenssarokotusajan saamiseksi tarvittiin viisi puhelinsoittoa.
– Hammaslääkäriin ei saa helposti aikoja.
– Kaikissa tapauksissa ei vastaanottoaikaa saa ollenkaan ja akuutisti ei oteta vastaan lainkaan omassa terveyskeskuksessa.
– Hammaslääkärissä ehdottivat juurihoitoa 60 kilometrin päähän. Kuka korvaa matkan ja työajan menetyksen? Pyysin ottamaan hampaan pois. En todellakaan mene juurihoitoon 60 kilometrin päähän.
– Laboratorioajat vähentyneet rutkasti. Hyvässä lykyssä joutuu käyttämään Uudenkaupungin labraa.
– Labrasta ei saa aikoja, jos pitää päästä kahden viikon sisään. Pitää ajaa Ukiin.
Parissa palautteessa oltiin kuitenkin tyytyväisiä ajanvaraukseen.
– Ajanvaraus sujuu takaisinsoittojärjestelmällä oikein hyvin.
– Helppoa ajanvaraus. Aika pian sen jälkeen määrättiin erilaisiin tutkimuksiin, joihin tuli kutsu, totesi toinen vastaaja.
Myönteisenä palautteena vastaajat totesivat myös, että Laitilan terveyskeskus toimii hyvin, kunhan sinne vain pääsee.
Eniten vastaajia huolestutti, miltä Varhan tuleva palveluverkko näyttää.
– Huolettaa, meneekö oma aikani tulevaisuudessa iäkkäiden vanhempieni kuskaamiseen palveluiden ääreen. Tämä vaikuttaisi työssä jaksamiseen ja omasta perheestä huolehtimiseen, yksi vastaajista murehtii.
– Pelottaa, että supistukset jatkuvat ja jatkuvat sekä Kaukolankodin alasajo.
– Huolestuttaa, jääkö Laitilaan mitään toimintaa. Laitilan terveyskeskus on hyvä ja toimiva.
– Lähipalvelut ovat terveyden kannalta paljon paremmat kuin se, että hoitoa tarvitsevat potilaat lähtevät kauas hakemaan apua. Erikoissairaanhoito voidaan keskittää isompiin yksiköihin.
– Laitilassa on runsaasti iäkkäitä ihmisiä. Miten he pääsevät lääkäriin tai labraan? Digipalvelut eivät onnistu. Taksimatkat lisääntyvät ja veronmaksajat maksavat. Iso lovi myös eläkkeeseen.
– Huoli koskee enemmän koko terveydenhuollon tilaa kuin palveluverkkoa.
– Kyllä pienemmät paikkakunnat tulevat kärsimään. Erityisesti eläkeläisten palvelut huolestuttavat, kiteyttää yksi vastaajista yleisen mielipiteen.
Varhan talouden sopeuttamisohjelman tavoitteena on tehdä 270 miljoonan euron säästöt vuoteen 2026 mennessä. Kyselyssä pyydettiin vastaajia arvioimaan, mistä säästöjä voi tehdä ja mistä ei pitäisi säästää.
Säästökohteista löytyi helposti yhteinen sävel.
– Varhalla on paljon päällekkäisiä toimintoja. Moni ihminen tekee uudelleen samoja töitä. Pomoja on turhan paljon.
– Hallintorakennetta voisi tarkastella kriittisesti ja pitää huolta, että terveydenhuolto ei enää entisestään heikkene, jotta pysytään hyvinvointivaltiona.
– Johtajia vähemmän ja heidän palkkaansa pitää tarkistaa.
– Johtajatasolla kaivataan raivausta.
– Hyvinvointialue voisi vähentää johtajiaan puoleen ja sama koskee esihenkilöitä, joita tuntuu olevan joka lähtöön.
– Kolme asiaa: hallinto, hallinto ja hallinto, yksi vastaajista korosti, mihin säästöt voi kohdistaa.
Sen sijaan terveydenhuollon tasosta vastaajien mielestä ei voi säästää.
– Terveydenhoito ei ole paikka, jossa voisi mielivaltaisesti säästää tai jolla voisi tehdä tulosta. On vain fakta, että siihen menee rahaa, ja siihen käytetyn rahan määrä näkyy terveytenä tai pahoinvointina.
– Ei saisi säästää mielenterveys-, neuvola-, hammas- ja päivystyspalveluissa, eikä lääkärien vastaanotoissa.
– Lapsilta ja vanhuksilta ei saa ottaa pois.
– Tasapuoliset mahdollisuudet lähipalveluiden käyttöön tulee taata jatkossakin. Ainakaan kuntia ei voi vain Varhan päätöksellä eriarvoistaa terveyspalveluiden osalta.
Yksi vastaajista pohtii laajemmin Varhalle asetettuja tavoitteita.
– Varha on mahdottoman edessä paikatessaan yhteiskunnan vuotavia reikiä. Oikeasti olisi tehtävä yhteiskunnallinen loikka ja luovuttava raskaista systeemeistä ja palattava perusasioiden äärelle. Olisi käsiteltävä syvällisemmin haavoittuvuutta, terveyttä ja muita teemoja. Ihminen voi elää ihan hyvää elämää sairaanakin, eikä kannata pyrkiä absoluuttiseen terveyteen, vaan miettiä, miten elämä olisi kaikille inhimillisempää ja hyvinvointi lisääntyisi. Mustavalkoinen terveysajattelu synnyttää vain lisää sairauden tunnetta.
Kysely oli Laitilan Sanomien verkkosivuilla 13.12.–27.12. Kyselyyn kertyi kaikkiaan 75 vastausta. Kaikki vastaajat olivat käyttäneet tänä vuonna Varhan palveluita. 69 prosenttia vastaajista oli käynyt terveyskeskuksessa, 56 prosenttia hammaslääkärillä ja 47 prosenttia laboratoriossa. Vastaajista 49 prosenttia oli 30–50-vuotiaita ja 40 prosenttia yli 50-vuotiaita.
Mobiilipalveluihin myönteinen suhtautuminen
Kyselyssä pyydettiin vastaajia arvioimaan, mitkä sote-palvelut voisivat olla liikkuvia. Näin vastattiin:
– Rokotukset, labrat, sairaan- ja terveydenhoitajan tietyt palvelut.
– Lääkärin vastaanotto tietyissä tapauksissa.
– Mahdollisesti jotkut terveystutkimukset.
– Neuvonta ja ennaltaehkäisy.
– Palvelut soveltuvat hyvin laaja-alaisesti pyörille. Onhan magneettikuvauksiakin tehty rekassa.
– Jos ihmisen on vaikea päästä palveluiden äärelle, olisi hyvä, jos sellaista palvelua saisi mobiilisti. Ei voi olla kovin monimutkaista palvelua.
– Tasapuolinen kohtelu maaseudulle ja kaupunkeihin, muuten kaikki keskittyy Turkuun. Epäoikeudenmukaisuus kasvaa asuinpaikan mukaan.
Digipalvelut arveluttavat
Varhan suunnitelmissa on lisätä digipalveluja. Vastaajia tämä tavoite arveluttaa:
– Ne eivät ole kaikkien ulottuvilla. Se tulee huomioida.
– Lääkäreistä tulee nörttejä ja hoitajista puhelinkeskuksia.
– Itselle vielä käy, vanhuksia ei ajatella.
– Digipalvelut on kaksiteräinen miekka. Toisaalta ne helpottavat joitain asioita, mutta on ihmisiä, jotka eivät ole perillä digiasioista. Ongelmia tapahtuu myös, jos verkkoon tulee häiriö.
– Ihan hyvä tämä digitalisaatio, kunhan sen varjolla ei karsita fyysisiä kohtaamisia. Vanhuksille pitää järjestää edelleen palvelut niin kuin ennenkin.
– Sopivat tiettyihin asioihin, mutta eivät kaikkeen.
– Ei ikinä! Meidät jo muutenkin ajetaan hoitamaan asiat tietokoneella. Annoin juuri palautetta eräälle toimijalle, että mieluummin olisin keskustellut asiasta puhelimessa ihmisen kanssa, enkä chatissa koneen kanssa. Chatti ei ymmärtänyt asiaani.
– Yksinäisille lisää yksinäisyyttä.
– Digipalvelut ovat ok oikealle kohderyhmälle.
– Yksityisellä puolella toimivat suht hyvin.
– Palveluista tulisi olla ensin aivan satavarma, että ne ovat oikeasti toimivia ja antavat jotakin lisäarvoa. Itse olen muutaman kerran käyttänyt digipalvelua, joka on ohjannut oireiden perusteella varaamaan ajan vastaanotolle. Hoitaja puhelimen päässä ollutkin vaikean tilanteen ääressä, kun aikoja ei ole ollut antaa, mutta tuo digipalvelu kuitenkin sitä tilanteessa ohjeistanut.