Darts menossa kovaa vauhtia eteenpäin

0
Suomen Dartsliiton tuore puheenjohtaja Teuvo Haverinen kertoo yllättyneensä tehtävään liittyvästä työmäärästä. Paljon hyvää on viime vuosina saatu aikaan, mutta vielä riittää tekemistä.

Arto Kanerva

Perinteinen dartsin Laitila Cup kisattiin tällä kertaa nimellä Aquarius Laitila Cup, koska kilpailupaikkana oli Hotelli Aquarius Uudessakaupungissa. Kolmipäiväiseen kisatapahtumaan osallistui reilut 100 heittäjää ja järjestävä seura Kukon Tikka sai saaliikseen toistakymmentä mitalia.

Kisojen kaikki tulokset ovat nähtävillä osoitteessa https://kisailu.net/tapahtuma/bazpyb9.

– Pienten alkuhankaluuksien jälkeen kisat lähtivät hyvin käyntiin, ja sama tahti jatkuin loppuun asti. Nyt täytyy pitää hiukan taukoa, sillä kisojen jälkeen on takki kieltämättä hiukan tyhjä. Onneksi kaikki sujui hyvin ja oma porukka oli taas kerran hyvin mukana talkoissa, Joni Laine Kukon Tikasta sanoo.

Ensi kauden liigan kotipelien pelipaikka on Laineen mukaan vielä haussa, mutta eiköhän sellainen tässä kesän aikana löydy.

Suomen Dartsliiton tuore puheenjohtaja Teuvo Haverinen sanoo yllättyneensä puheenjohtajuuden mukanaan tuomasta työmäärästä. Laji on menossa eteenpäin kovaa vauhtia, tehtävämme on järjestää hyviä kisoja sekä saada niin sanotut villit heittäjät liittymään jäseniksi, hän toteaa.

– Laji tarvitsee edelleen lisää näkyvyyttä ja siinä asiassa TV:llä ja lehdillä on iso rooli. Suomi on jaettu viiteen Dartsliiton piiriin, ja meillä on toimintaa tasaisesti ympäri maan. Kunhan laji saa tarpeeksi näkyvyyttä, on sitä kautta mahdollista saada mukaan uusia heittäjiä. Lisäksi olemme perustaneet piirivaliokunnan, jossa piirien puheenjohtajat pohtivat toimintaa.

Dartsliitolla on tällä hetkellä yksi vakituinen työntekijä ja toiveena on toisen palkkaaminen. Haverisen mukaan tässäkin on tietysti taas kysymys rahasta. Yhdellä työntekijällä on niin paljon tekemistä, että osa asioista voi jäädä vähemmälle huomiolle.

– Asiat alkavat olla hyvällä mallilla, kiitos Veijo Viinikan joka edellisenä puheenjohtajana on tehnyt ison työn. Toiminnassamme otetaan huomioon ympäristöarvot, meillä on antidoping-toimikunta ja toimimme muutenkin Olympiakomitean edellytysten mukaisesti.

Muutoksia liigasarjoihin


Himanka DC:n naiset ovat luopuneet mestaruussarja paikastaan. Vapautuneesta paikasta heittävät liigakarsinnoissa nousijoille hävinneet joukkueet Kukon Tikka ja Ressu DC. Peli pelataan 17.6. Tampereella. 

Siutti DC:n miehet ovat luopuneet 1. divisioonan paikastaan. Tilalle nousee karsinnoissa nousijoille hävinneistä joukkueista parhaimmalla keskiarvolla heittänyt joukkue Kukon Tikka 2.