Kuten ennakkotiedot alkukeväästä antoivat olettaa, on Laitilan kaupungin viime vuoden tilinpäätös muodostumassa reilusti positiiviseksi. Tilikauden ylijäämä kipuaa 1,7 miljoonaan euroon, ja taseen kumulatiivinen ylijäämä reiluun 8,7 miljoonaan euroon.
Kaupunginvaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen ensi maanantaina olevassa kokouksessaan.
Viime vuoden tulos kääntyi vastoin odotuksia vahvasti plussalle, sillä vielä talousarviossa tilikauden arvioitiin jäävän alijäämäiseksi reilun 60 000 euron verran.
LAITILALLA on nyt takana kolme vahvaa talousvuotta.Ensimmäinen koronavuosi 2020 katkaisi raskaiden alijäämäisten vuosien sarjan, ja siitä lähtien ylijäämää on syntynyt jopa ruhtinaallisesti.
Merkittävä vaikutus on ollut valtion avokätisillä koronatuilla, jotka ovat siivittäneet monen muunkin kunnan talouden vahvasti positiiviseksi. Lisäksi vuoden 2021 yhteisövero-osuuden koronakorotus tuotti verotuottoja kunnille myös vuonna 2022.
Tänä keväänä tehtyjen painelaskelmien perusteella muutos on kuitenkin nurkan takana: kaupungin tilikauden tuloksen ennakoidaan painuvan vuosina 2024–2026 reilusti alijäämäiseksi. Taseeseen kertynyt vajaan 9 miljoonan euron puskuri tulee tällöin tarpeeseen ja mahdollistaa myös talouden tasapainottamistoimien suunnittelun ajan kanssa.
Taseeseen kertynyt vajaan 9 miljoonan euron puskuri tulee lähivuosina tarpeeseen.
VEROTULOT olivat viime vuonna noin 33 miljoonaa euroa, valtionosuudet puolestaan lähes 26 miljoonaa euroa. Kummassakin on reilua kasvua edellisvuoteen verrattuna: verotulot lähes 1,5 miljoonalla ja valtionosuudet kahdella miljoonalla eurolla.
Kaupungin toimintakulut kasvoivatedellisvuodesta4 miljoonalla eurollaja olivat viime vuonna vajaat 66 miljoonaa euroa.Myös toimintatuotot kasvoivat ja olivat lähes 12 miljoonaa euroa, mikä on vajaan miljoonan enemmän kuin vuonna 2021. Talousarviossa toimintatuottojen ennakoitiin jäävän alle 10 miljoonaan euroon.
Laitilan kaupungin toimintakate oli viime vuonna 54 miljoonan euron verran. Se heikkeni edellisvuodesta 3,4miljoonaa euroa.
Ulkoisista menoista henkilöstökulut haukkaavat lähes 50 prosenttia ja palvelujen ostot puolestaan vajaat 40 prosenttia. Ulkoisissa tuotoissa vastaavasti verotulojen osuus on lähes puolet ja valtionosuuksien osuus noin 40 prosenttia.
Kaupungin talouskehityksestä hyvää kertoo esimerkiksi vuosikatteen kasvu ja sen terve suhde poistojen määrään.
KAUPUNGIN talouskehityksestä hyvää kertoo esimerkiksi vuosikatteen kasvu ja sen terve suhde poistojen määrään: vuosikate oli 5,2 miljoonaa euroa, mikä riittää selvästi kattamaan 3,4 miljoonan euron poistot. Vuosikatetta vahvisti verotuottojen ja valtionosuuksien kasvaminen.
Investointimenot olivat viime vuonna 4,2 miljoonaa euroa, vaikka investointipaketin arvioitiin talousarviossa olevan kooltaan lähes 6 miljoonaa euroa. Investointimenot jäivät edellisvuoden tasosta noin 0,5 miljoonaa euroa.
Positiivisista signaaleista huolimatta kaupungin maksuvalmius on heikentynyt: kaupungin kassan riittävyys oli viime vuonna 5,6 päivää, kun se edellisvuonna oli 15,8 päivää.
Myös kaupungin omavaraisuusaste kehittyi hyvään suuntaan ja oli viime vuonna lähes 53 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli vajaat 50 prosenttia. Hyvään tasoon on kuitenkin vielä kosolti matkaa, sillä hyvänä omavaraisuusasteena pidetään 70 prosenttia.
Kaupungin lainamäärä on tippunut selvästi: kun lainakanta oli vuodenvaihteessa reilut 23 miljoonaa euroa eli 2 800 euroa per asukas, niin vuotta aiemmin lainaa oli 27,5 miljoonaa euroa.
Laitilan tilinpäätös 2022
- Tilikauden ylijäämä 1,7 miljoonaa euroa
- Taseen kertynyt ylijäämä 8,8 miljoonaa euroa
- Lainakanta 23,5 miljoonaa euroa
- Investointimenot 4,2 miljoonaa
- Verotulot 33,4 miljoonaa euroa
- Valtionosuudet 25,8 miljoonaa euroa
Kaupungin tilikauden tulos
- 2022: +1,6 miljoonaa euroa
- 2021: +1,4 miljoonaa euroa
- 2020: + 2,8 miljoonaa euroa
- 2019: -2,7 miljoonaa euroa
- 2018: -1 miljoona euroa
- 2017: -0,7 miljoonaa euroa