Inga Nuojua
Olen koko aikuiselämäni ollut yhdistysihminen. Niistä monet ovat liittyneet tavalla tai toisella itselleni rakkaaseen puutarhanhoitoon. Niinpä olen vuosien saatossa kierrellyt Eurooppaa luomuporukoissa, osallistunut Hyötykasviyhdistyksen Viron reissuille, saanut olla mukana Klorofyllin porukan retkillä ja Oulun puutarhayhdistyksen lukuisilla matkoilla.
Viimemainittuun yhdistykseen olen kuulunut pisimpään, jo 80-luvulta asti.Tämä harrastajayhdistys on minusta merkillinen. Neljänkymmenen vuoden aikana osallistujissa on tapahtunut vaihtumisia. Osa on siirtynyt manan maillekin.
Ilahduttavan paljon on liittynyt mukaan uusia innokkaita, kun yhdistys on messuilla esitellyt toimintaansa. Vastuuhenkilötkin ovat vaihtuneet useampaan kertaan. Siitä huolimatta toiminta on pysynyt laadukkaana. Mitään notkahduksia ei ole päässyt välillä tapahtumaan. Korkeintaan pientä aaltoliikettä. Tällä hetkellä hallituksen jäsenet puheenjohtajaa myöten ovat nuoria ihmisiä minun näkövinkkelistäni – siis alle viisikymppisiä. Silti minkäänlaista ikäsyrjintää en ole heidän seurassaan kokenut.
Hyötykasviyhdistyksen reissut ovat olleet huvittavia maantieteellisistä syistä. Osallistujat ovat olleet pääsääntöisesti helsinkiläisiä. Ukkoa ja minua he puhuttelivat lappalaisiksi, vaikka yritin valistaa, että meiltä on liki yhtä pitkä matka Lappiin kuin Helsinkiin.
Olen niin tottunut reissaamaan tämäntyyppisissä porukoissa, että osallistujien vivahde-eroja en ole sen kummemmin miettinyt. Satunnaiselle mukaanlähtijälle tilanne on näköjään toinen. Kerronpa tyttäreni tapauksen.
Olin ilmoittautunut harrastajaporukan Viron matkalle ja ehtinyt jo maksaa matkan, kun itselleni ilmaantuikin ylipääsemätön este. Ylipuhuin puutarha-asioista kiinnostuneen tyttäreni lähtemään tilalleni. Palattuaan hän purki hämmästystään minulle: siellä jotkut ryntäsivät taimipaikkaan tultaessa tarjonnan perään vauhkoina ja saattoivat tarrautua samaan purkkiin ihan tosissaan haluttomina irrottamaan otettaan.
Tämän keskustelun jälkeen ryhdyin mielessäni analysoimaan omia muistikuviani. Totta.
Tyttären kuvailemat tyypit löytyvät liki joka reissulta. Heitä ei ole kuitenkaan kuin muutama sakista. He ovat yleensä samoja, jotka eivät mielellään tietojaan tarjoile. Matkan jatkuessa saattavat vihjaista, mitä todella erikoista itse löysivät.
Yleensä enemmistö retkeläisistä on kiinnostunut kartuttamaan omaa tietämystään ja hankkimaan kokeiltavaksi itselle tuntemattomia. Tämä porukka tuntuu osallistujajoukosta omimmalta.
Ollaan kyllä laumasieluja. Joku bongaa erikoisuuden ja kailottaa muille. Hetken päästä jokaisella on sama erikoisuus.
Porukoista löytyy myös lähes aina niitä iki-ihania, joilla on laaja tietämys ja kokemus, mutta eivät ole silti koppavoituneet. Päinvastoin he ovat aina valmiita jakelemaan tietolaaristaan neuvoja ja varoituksia kokemattomammalle.
Valistin tytärtäni, että koko paletti kuuluu asiaan. Ihmistuntemuksen kartuttamisen voi ottaa myös huvina ja harrastuksena.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.