Kesä on viimein täällä ja yököt eli valaisevat yöpilvet ovat palanneet! Yökköset ovat jäänteitä ilmakehässä lilluvista epäpuhtauksista. Ne ovat hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyneitä vesijääkiteitä, jotka heijastavat valoa ja näkyvät kesäöisin.
Eräänä yönä ajelin pitkin Laitilaa kuvaamassa yökköjä ja nautin +18 tasaisesta lämpötilasta ja pienestä tuulen vireestä, joka piti hyttyset loitolla. Oli rauhallista ja hiljaista, aina siihen saakka, kunnes pääsin kotiin tyynyliinankuvat silmissäni.
Valitettavasti kotikylästäni Salonkylästä on muodostunut Melunkylä. Vielä 02 jälkeen myrkkyruiskut painoivat menemään tallat pohjassa Salonkylää ympäröivillä pelloilla pitäen hirveää meteliä.
Olin juuri palannut vastaavalta, isolta viljelysalueelta, jossa oli aivan hiljaista. Mielen päälle nousi kysymys, onko näissä meidän kylän myrkytysten määrissä enää mitään järkeä?
Meillä meteli on lähes joka öistä. Teki mieli kääntää Mitsun keula takaisin sinne, mistä tulin.
Jotenkin tuntuu, että viimeisen viiden vuoden aikana yörauha Melunkylässä on julistettu kadonneeksi kansanvaraksi. Millään ole enää väliä, paitsi tasaisella kassavirralla ja että itsellä on kivaa.
Kasvinsuojeluruiskut pitävät öisin todella kovaa ääntä. Ne vielä kertaantuvat tyynessä yössä kuuluen pitkälle.
Ruisku kuulostaa lähinnä jättiläismäiselle teollisuusimurille ja on äänessä kello 21–03. Siinä jää kuulkaa mustarastaat ja satakielet ja kuuluisa maaseudun rauha kakkosiksi ja kysyy uskallusta nukkua ikkuna auki.
Onneksi pelloilla yöllä käyvät vesipumput ja vedenottamoiden traktorit on tätä tekstiä työstäessä viimein huollettu, iso kiitos! Viljelyksiä pitää kastella, se on selvää.
Pidetään kesällä öisin käytettävät vermeet kunnossa, jotta jaksetaan kaikki tasapuolisesti painaa jatkossakin. Tästä saisi hyvän operaation. Sen nimi voisi olla ”Operaatio älä jätä naapuriasi öiseen meteliin.” Lähteekö joku mukaan?
Sitten yleisesti raskaalle liikenteelle pikku huomautus. Kaasujalkaa saa välillä tarkastaa ja jättäkää kännykkä pois liikenteessä. Stoppiristeys tarkoittaa pysähtymistä, edelleenkin. Nykypäivän traktorit ovat laitteineen niin leveitä, ettei tarvita isoa herpaantumista, kun asiat voivat mennä todella nopeasti täysin ketuilleen.
Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.