
Sateinen alkuviikko sähköistyi Laitilassa jo tiistaina, kun paikkakunnalla alettiin yllättäen kuvata Kuokkavieras Kataja -ohjelmaa. Ohjelmassa juontaja Janne Kataja kuvausryhmineen tulee paikkakunnalle vailla rahaa, autoa ja ruokaa. He ovat siis täysin paikkakuntalaisten vieraanvaraisuuden varassa.
Laitilan Sanomat tavoitti muutamia laitilalaisia, jotka olivat kohdanneet Katajan, kuvaaja Hannu Pyyhtiän ja äänittäjä Sami Aurun.
HUHU paikkakunnalla liikkuvasta kuvausryhmästä oli jo keskiviikkona kiirinyt ympäri kaupunkia. Jenna Heijarilla oli Parturi-kampaamo Ilmeessä neljän aikoihin asiakas, jonka kanssa hän juuri keskusteli ohjelman kuvauksista. Viestejä kuokkavieraiden vierailusta oli kiirinyt heidän korviinsa jo monesta suunnasta.
Kun ovi kilahti, Heijari ajattelin seuraavan asiakkaan tulleen etuajassa.
– Katsoin tuulikaappiin ja ajattelin, että ei jumalauta, nyt ne tulevat tänne, hän muistelee.
Syy, miksi Janne Kataja tuli liikkeeseen oli se, että hän oli saanut tuottajaltaan tehtäväksi järjestää tanssit, joihin piti saada vähintään neljä tanssiparia. Kataja oli tullut pyytämään Heijaria ja tämän asiakasta järjestämiinsä tansseihin. Heijari ei päässyt töiltään irrottautumaan, mutta hänen asiakkaansa lupasi mennä.
Heijari ja tämän asiakas kertoivat Katajalle, miten tieto hänen vierailustaan oli jo kiirinyt ympäri Laitilaa. Katajaa tämä ihmetytti ja he kertoivat, että viesti oli kantautunut Facebook- ja Whatsapp-ryhmissä. Kataja pyysi Heijaria laittamaan ryhmiin tietoa tansseista ja tämä teki työtä käskettyä.
– Sitten hän kysyi, että tulisinko tansseihin, jos en olisi töissä. Sanoin, että tulisin ja hän antoi minullekin sellaisen vieraanvaraisuustarran, Heijari kertoo.
Katajalle oli annettu ohjeeksi, että paikalla täytyy olla vähintään neljä tanssivaa paria. Heijarin mukaan Kataja oli yhyttänyt Tiihosen pihalle pysähtyneen bussin ja saanut houkuteltua seurueen tansseihin.

TANSSIT eivät onnistu ilman musiikkia, joten soittohommiin värvättiin Sauli Soini.
– Olin ollut päivän töissä ja oltiin kotimatkalla avovaimon kanssa, kun Pilppulan Anna-Mari soitti ja sanoi, että täällä on Janne Kataja puhelimessa. Janne pyysi minua soittamaan sinne, joten vaihdoin vaatteet ja lähdin samantien, Soini kertoo keskiviikkoiltansa yllättävästä kääntestä.
Keikka oli viiden kappaleen mittainen, ja puheiden kanssa spontaanit tanssit kestivät noin puoli tuntia.
Henry Ali-Mattilakin oli kuullut Katajan ryhmän vierailusta Laitilassa ja päätti, että kuokkavieraille voisi tarjota yöpaikkaa Laitilan VPK:n majalta.
– Olen tykännyt kovin heidän ohjelmastaan ja katsonut kaikki kaudet. Joskus ajattelin, että olisi hienoa, jos he tulisivat tänne, niin Laitila saisi hyvää mainosta. Nythän se sitten tapahtui, Ali-Mattila kertoo.
Joten tuumasta toimeen. Hän löysi kuvausryhmän, kun nämä olivat matkalla Juhlatila Fordsoniin tansseihin ja kutsui nämä Vähä-Tulejärvelle.
– He saivat muitakin tarjouksia, mutta tarttuivat meidän ehdotukseemme, joten lähdin kauhealla kiireellä kauppaan ostamaan iltapalatarvikkeita, Ali-Mattila kertoo.
TANSSIEN loputtua Kataja kuvausryhmineen halusi päästä tutustumaan Laitilan vesitorniin. Ali-Mattilan kontaktien kautta vierailu Laitilan huipulle järjestyikin.

Kyydin tarjosi puolestaan paikalle sattumalta osunut Joni Varjonen.
– Olin tytärtä hakemassa ja päästin heidät kulkemaan suojatien yli. Kun Kataja katsoi minuun päin, avasin ikkunan ja siinä vähän höpöteltiin, Varjonen kertoo.
Kyytiinhän kuvausryhmä sitten lopulta päätyi ja Varjonen vei heidät vesitornille.
VESITORNISSA käynnin jälkeen Katajan ryhmä päätti kokeilla onneaan soittamalla lähialueen asukkaiden ovikelloja. Kalle Airisto kertoo kuulleensa ovikellon äänen ja meni avaamaan.
– Siinä sitten koira ihmetteli ja minäkin vähän ihmettelin ja huikkasin sitten Meerille, että meille tuli vieraita. Kutsuin heidät olohuoneen puolelle ja tarjosin Kukko-oluet, Airisto kertoo.

Puolentoista tunnin vierailun aikana keskustelu kääntyi kyläilykulttuuriin, ja siihen, miten ennen Suomessa vain mentiin kylään etukäteen sopimatta. Keskustelun innoittamana koko porukka päätti lähteä käymään naapurissa.
– Siihen oli hiljattain muuttanut Meerin työkaveri, jonka luona emme olleet itsekään ehtineet vielä käydä, Airisto kertoo.
Puolen tunnin kyläilyn jälkeen he palasivat Airistoille.
– He olivat kaikki todella mukavia sällejä, ja meillä oli oikein mukava juttutuokio, hän lisää.
Yösijaakin Airisto tarjosi, mutta kuvausryhmä kertoi olevansa menossa Vähä-Tulejärvelle. Airiston mukaan ryhmä oli menossa hautausmaalle, josta heillä oli kyyti sovittuna. Kyydin oli järjestänyt Laitilan VPK:ssa mukana oleva Joonas Mäkelä Arokoivun Invataksilla.

PERILLÄ Mäkelä ja Ali-Mattila kattoivat Katajalle ja kuvausryhmälle perinteinen iltapalapöytä voileipätarvikkeineen ja lisäksi grillattiin makkaraa.
Ali-Mattilan mukaan he keskustelivat iltapalan ja saunomisen lomassa muun muassa talkookulttuurista ja siitä, miten maailma oli siinä suhteessa muuttunut.
– Jos tekee hyvän teon, täytyykö siitä saada itse jotain vastinetta. Joskus oli sellaista, että ihmiset tulivat isolla porukalla talkoilemaan. Talkoiden aikana saatiin ruoka ja juoma, ja sitten se on ollut siinä, Ali-Mattila kertoo.
Ali-Mattilan mukaan urheiluseurojen ja vapaaehtoisporukoiden toiminta perustuu siihen, että sen pariin hakeutuvat ihmiset, joita yhteinen tekeminen kiinnostaa.
– Ei siitä tarvitse saada hyödykettä itselleen. Meillä palokunnassa on onneksi säilynyt jonkinmoinen tatsi siinä, että saamme porukkaa liikkeelle, Ali-Mattila lisää.

Ali-Mattilalle jäi juttutuokiosta sekä kameroiden käydessä että niiden sammuttua hyvä fiilis. Koko kuvausryhmä vaikutti hänen mukaansa mukavilta. Saunomisen ja iltapalan jälkeen väsyneet matkamiehet vetäytyivät Ali-Mattilan mukaan melko nopeasti yöpuulle.
TORSTAIAAMUNA Ali-Mattila oli katsomassa, mihin kuntoon kuokkavieraat olivat majan jättäneet ja kehui, että siistiä oli.
– He lähtivät tästä aamulla Joonaksen kyydissä keskustaan ja kuulostivat olevan menossa Tiihoselle. Joonakselle he olivat kehuneet nukkuneensa täällä todella hyvin, hän kertoo.
Valmis ohjelma aikanaan näyttää, miten Kataja ryhmineen lopulta koki laitilalaisten vieraanvaraisuuden asteen. Laitilan Sanomien saamien tietojen valossa vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kuokkavieraat olisi otettu hyvin vastaan.