Peittoprosentti on todellinen

0

Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) tuoreet tulokset on jälleen julkaistu.

KMT:n mukaan Laitilan Sanomat on kasvattanut lukijamääräänsä 3,1 prosentilla. Painetulla lehdellä on lukijoita nyt 13 500 ja paperi- ja digilehden kokonaistavoittavuus on 16 200. Laitilan Sanomien peittoprosentti on peräti täydet sata.

Kun näitä tutkimustuloksia on julkaistu lehdissä, sadan peittoprosentti on hämmentänyt monia. Edes kaikki media-alalla työskentelevät eivät ole osanneet tulkita, mitä se oikein tarkoittaa – eiväthän kaikki kotitaloudet kuitenkaan tilaa lehteä. KMT-tulos perustuu kyselytutkimukseen samalla tavalla kuin mitataan puolueitten kannatusta. Vastaaja siis kertoo tutkimuslaitokselle, mitä lehtiä lukee. Laitilalaisista vastaajista jokainen on vastannut, että lukee Laitilan Sanomia. Tästä tulee se täyden sadan peittoprosentti.

Takavuosina lehdet julkaisivat levikkilukuja. Levikkiluvut kertoivat, kuinka moneen kotitalouteen lehti tilattiin. Lehtien lukeminen on kuitenkin muuttunut. Lehdet julkaisevat verkossa myös juttuja, jotka eivät ole maksumuurin takana. Näin lehden uutisia voi lukea, vaikka ei ole lehden tilaaja. Lähes kaikilla tilattavilla lehdillä on myös suurjakoja, jolloin lehti jaetaan kaikkiin kotitalouksiin tavallista levikkiä laajemmallakin alueella. Lehti tavoittaa näin siis normaalia levikkiään suuremman lukijajoukon.

Korkea peittoprosentti ei silti ole mitenkään itsestään selvä. Vaikka lehteä jaettaisiin, se ei tarkoita, että sitä myös luettaisiin. Lukijat seuraavat tarkimmin mediaa, joka kertoo omasta lähialueesta, siksi paikallislehtien peittoprosentit ovat korkeita.

Teija Uitto